Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Mustaa kuin avaruus: Mikkeller Black Hole

Etiketiltään yksinkertainen, mutta silti kaunis Black Hole veti puoleensa kuin luhistunut tähti. Yritin pyristellä massiivisia painovoima-aaltoja vastaan, mutta turhaan. Pian tunsinkin stoutin tumman syleilyn...

Krhm, niin siis. Tälläkertaa maisteluun ajautui Belgialaisen Mikkeller-panimon Black Hole -stout. Mikkeller on Belgialaisista pienpanimoista ehkä tunnetuin ja merkittävin. Sen perusti vuonna 2006 kaksi kotioluenharrastajaa Mikkel Borg Bjergsø ja Kristian Klarup Keller ja panimo on juurtunut Kööpenhaminaan. Kaverukset ovat saaneetkin aikaan melkoisen laadukkaan saldon erilaisia oluita ja niitä onkin mukava maistella aina kun siihen vain tarjoutuu tilaisuus.


Black Hole ensin yllätti vähäisellä vaahtoamisellaan, mutta kyllähän se kakku sieltä sitten kasvoi. Tavara on tosiaankin mustaa kuin, ööö, musta aukko? Taskulampullakaan en saanut valoa tähän pimeyteen, joten sanoisin nimen olevan varsin sopiva.

Mausteina Black Holessa on kahvi, hunaja ja vanilja. Kahvi ja vanilja käyvät makuina tässä hyvin käsikynkkää ja rinta-rinnan. Hunajan tuodessa jälkeenpäin omaa luontaista makeutta ja ryhtiä peliin. Alkon sivuilla suositellaan kokeilemaan vahvojen juustojen kanssa. Hmm, valitettavasti tähän hätään ei ole Oltermannia vahvempaa tarjolla...

Loppuun totean, että aika perhanan pätevää settiä. Maut on kaikinpuolin kohdallaan ja joisin toistekin.