Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Käsityöläisolut vol. V: Mathildedalin Kyläpanimo - Pirske

Edellisellä maistelukerralla maistettiin Mathildedalin ja Rekolan panimoiden yhteistyön hedelmää. Tällä kertaa keskitytään tuohon ensin mainittuun panimoon. Pullo on etiketteineen melko itsetekoisen näköinen, mikä ei ollenkaan haittaa koska kyseessähän on käsityönä tehty pienpanimo-olut.

Kylillä pannaan! Mathildedalin Kyläpanimo on syntynyt Teijon alueen kyläläisten yhteistyöllä ja on kunnianosoitus alueen ruukkikylien pitkälle historialle. Panimo itsessään on melko nuori, sillä se on perustettu vuonna 2015. Mathildedalin Kyläpanimo on Rekolan kanssa tehtyjen parin yhteistyöoluen lisäksi taputellut kasaan myös omia oluitaan. Esimerkkeinä voidaan mainita vaikkapa Kantaja-porter ja Mathilda-vehnäolut. Oluita pääsee maistelemaan panimon vieressä toimivassa kyläravintolassa.

Pitääpä piipahtaa mestoilla jos sinne asti joskus eksyy.


Etiketissä on myös hieno myllynratas!

Pirske pirskahteli lasiin ja tuoksusta voi melkein heti päätellä sen olevan belgialaistyylinen ale. Jep, osaan lukea etikettiä. Päällimäisenä makuna suussa tirskahtelee kieltämättä sitruuna ja olut on muutenkin melko hapokas. Belgialaiset hiivat tuovat Pirskeen jälkimakuun pientä öm, tunkkaisuutta ja kuivakkuutta mikä itseasiassa sopivasti tasoittaa oluen kirpeyttä.

Juoma olisi huomattavasti kirkkaampaa jos en olisi ravistellut pohjahiivoja liikkeelle ennen viimeistä kaatoa. Mutta mielestäni hiivat kuuluvat osaksi makuelämystä ja tähän junaan sopivat kaikki! Pirske tuo myös mieleen aikoinaan maistamani Oude Geuze nimisen lambic-oluen. Geuze oli niin ärpättiä tavaraa että meinasin irvistellä naamani irti, joten siihen verrattuna Pirske on oikein lempeä ja tervetullut kokemus.

Näin ensivaikutelmaltaan Mathildedalin Kyläpanimo on osannut hommansa hyvin. Vaikken olekaan mikään belgi-alejen suurkuluttaja, on Pirske varmasti osuva valinta. Voisin kuvitella hörppiväni tätä heinäkuisena iltapäivänä kun päivän pihatyöt on saatu päätökseen ja rantasauna on jo lämpiämässä.

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Käsityöläisolut vol. IV: Rekolan Panimo - Musta Valssi

Osassa neljä laitetaan jalalla koreasti ja mustasti valssataan. Rekolan Panimo on sulostuttanut Alkon käsityöläisvalikoimaa tummalla lagerilla nimeltä Musta Valssi. Luomuakin vielä! Eli tässä ei kai pitäisi olla mitään ylimääräistä vaan puhdasta luontoa ja silleen. Musta Valssi on syntynyt Mathildedalin Kyläpanimon kanssa yhteistyönä.

Mutta sitten maistellaan ja katsotaan sujuuko se valssi vielä näin monen vuoden jälkeen.




No, mustaa se ainakin on. Lähentelee tummuudessaan aikaisemmin maistamaani Black Holea joka meinasi niellä kaiken valon. Ei tästäkään taskulampulla läpi näe.

Ensivaikutelma tuoksusta ja mausta on, ylläri-pylläri, paahteinen. Paahteisuuden kanssa käsikynkkää tanssii selvästikin tummapaahteinen kahvi. Raskalaista, ehkäpä espressoa? Humalointia Mustassa Valssissa on yllättävän paljon tummaksi olueksi. EBU on jopa 48,1 ja sen myös huomaa maussa mukavana jälkipotkuna. Kuin jenkassa ikään. Valssin hyssyttelyn lomassa on myös keveitä tumman suklaan vivahteita.

Vaikka itse sanonkin, Valssi sujui varsin hyvin. Tämä olut kaipaisi kipeästi jonkun mehevän aterian tanssiparikseen jotta se pääsisi kunnolla loistamaan maullaan. Rekolan Panimo tarjoaakin Tuoppi ja Sapusta -blogissaan tälle kyytipojaksi mm. possunniskaa ja gnocchia. Pohjahiivat kiittävät tansseista ja kumartavat nätisti. Voisin pyörähdellä tämän kanssa toistekin.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Käsityölaisolut vol. III: Saimaan Juomatehdas - Brewer's Special Rye Ipa

Extemporemaisen pääkaupunkireissun jälkeen on taas hyvä rauhoittua maistelemaan olusia. Tällä kertaa käteen pasahtaa ja lasiin lorahtaa Saimaan Juomatehtaan ruis IPA. Rukiilla tehostetut oluet on ollet jotenkin jännässä suosiossa nykyisin. Alkaako ohra olemaan jo liian tavallista niin pitää hakea vähän enemmän "suomalaista" makua rukiista? Mutta ei kait siinä, vähän niinkuin valkosipulin kanssa, rukiilla ei voi mennä pahasti vikaan.

Edelliset kokemukseni ruis-ipoista ovat olleet pääasiassa makoisia ja mieluisia. Katsotaan mihin panijan erikoinen yltää.


Ensivaikutelma on selkeää IPAa. Ei outoja kiemuroita taikka kuperkeikkoja. Tutut rakennuspalikat on paikallaan. Vaalea väri ja kitalakeen potkivat katkerot. Erikoista tästä tekee se, ettei yleensä huomattavaa sitruksisuutta ole.
Alkon opas paljastaa, että Brewer's Specialin panemiseen on käytetty mallastamattomia rukiin- ja ohranjyviä, mikä saattaa selittää osaltaan makujen puutetta ja muuta jännyyttä. Olutta ilman maltaita... hassua. Vähän niinkuin marjaton mehu.

Anteeksi nyt vaan, Saimaan Juomatehtaan pojat ja tytöt, mutta teillä on tainnut nyt tulla ruista vähän niukanlaisesti tähän satsiin. Vähän ruista ranteeseen niin ensi kerralla menee paremmin. Muuten kyllä hyvin makoisa IPA, sanoisin jopa että neljä-kautta-viis.

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Käsityölaisolut vol. II: Lammin Sahti - Ruisrääkkä

Kreek-kreek! Käsityöläisoluiden sarjassa seuraavana on Lammin Sahdin Ruisrääkkä. Vahvaksi Aleksi luokiteltu Ruisrääkkä voi olla hyvinkin yhtä harvinainen näky näin pohjoisessa kuin itse lintukin. Harva enää nykään pääsee sen ääntä kuulemaan.

Lammin Sahti on Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpanimo. Tunnetuin varmaankin, yllätys yllätys, mainiosta sahdistaan! Yli kolmenkymmenen vuoden ikään ennättänyt Lammin Sahti on tuupannut markkinoille sahdin sivussa myös muita tuotteita, kuten esimerkiksi lintutyyliin nimetyt Käki-katajaoluen ja Pöllö-juhlaoluen. Uusimpana uutuutena panimo on päästänyt markkinoille 2,8l hanapakkauksen sahtia! Uhhuh, sitä kun saisi.


Sääli, eivät olleet saaneet aukaisuun aikaan sellaista narahdusta mikä rääkkään kuuluisi. Ruisrääkän elämyksen potkaisee käyntiin sahtimaisen banaaninen tuoksu, jonka alkuvivahteena oleva multainen aromi tuo allekirjoittaneelle mukavasti mieleen kesäillan, rukiintähkien huojuessa lempeässä tuulenvireessä.

Maku on lämmin ja hedelmäinen. Hentoa lakritsisuutta löytyy jälkimaussa, mikä ei ole ollenkaan pahitteeksi tässä oluessa. Alkon oppaan mukaan Ruisrääkkä olisi mämminen, mutta sitä se ei todellakaan ole. Rääkän humalointi on mieto ja helppo eikä aiheuta tytinöitä kokemattomassakaan maistelijassa. Rukiisuus tulee esiin maussa pienenä happamuutena makumatkan loppua kohden.

Lammin Sahdin Ruisrääkkä ei kyllä jätä kylmäksi. Maussa tuntuu vuodesta -85 asti kertynyt kokemus ja vahvat perinteet. Sahdin ystävät löytävät tästä tuttuja makuvivahteita jotka tuovat mieleen lämpimiä muistoja rotujuoman parissa.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Käsityöläisolut vol. I: Panimo Hiisi - Loviatar Rye Wine

Womp, Womp. Yleisön räiskyvästä yhteydenottomäärästä päättelin, että käsityöläisoluiden sarjan avaa Hiiden Loviatar. Etiketissä räjähtää varsin kuumottavan oloinen korppirouva kallomaisen tyhjällä katseella tuijottaen. Voi pojat, mihin tässä raukka viel' joutuu.

Panimo Hiisi on aina kiehtonut minua olutvalikoimallaan. Jyväskylän syrjässä majaileva Hiisi on perustettu vuonna 2013, eli varsin tuore tulokas tähän olutbuumiin. Hienosti kalevalamaista runoutta soveltaen Hiisi on potkinut maailmalle melko mystisen oloisen olutkatraan. Löytyy muun muassa Iku-Turso, Hippa ja Kyyttö joista jokainen on toinen toistaan erikoisempia. Aiemmin olen maistanut vain Aarni Ruis IPAa, mikä oli mitä mainioin makuelämys!

Mutta nyt loppuu se etiketissä kuumottelu! Lasiin siitä, Loviatar!


Näin tarinoi etiketti: "Noita vipusenvoimainen, rautarukkasilla rakentava. Synnystänsä rummuteltu, vasaraksi vainotuksi - pirun polkuun paneteltu, pahan perkeeks pohjolasta."
 "Nauti hieman viilennettynä, sellaisenaan tai hyvän stiltonin kera. Ja Verjnuarmun Muanpiällisen Helevetin." Voe tokkiisa, sennii riähkä! Nyt kyllä vanahan Savolaesen kivisyön lämpijjää ku oekeen neuvottaan kotjseuvvun mussiikkia kuuntelemmaan! No, ee kun levy rallattammaan siis.

Krhm, jos nyt kuitennii ihan kansankielellä jatkais. Loviatar on kyllä tukevahkon oloista "Ruisviiniä". Ruis tulee hyvin esiin jo tuoksussa happamalla pistävyydellään. Makupuolella se meinaa jäädä vähän 10,5% alkoholin alle, mutta kyllä se sieltä nousee jälkikäteen. Muina makuina Verjnuarmun tahtiin ryskää luumuinen hedelmäisyys ja suklaisa pähkinäisyys. Lämmetessään Loviatar saa vähän sahtimaisia vivahteita, hassua.

Panimo Hiisin Loviatar on kyyllä sitä ihteesä, niinsanotusti. Erikoisen makuista olutta, jossa on jotain muinaissuomalaista tunnelmaa. Tätä siemailee mielellään samalla kun savolainen metalli pauhaa kajauttimista. Musiikin saa toki jokainen valita itse, jos ei "synkee tuomionpäevän soetanta" uppoa.

Harmillisen harvoin Hiisin oluita eksyy tänne pohjoisemmaksi, mutta onneksi sitä saa silloin kun sitä on.
Suosittelen lämpimästi, stiltonilla tai ilman.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Pohjahiivat ryhdistäytyvät maistelemaan Alkon käsityöläisoluita!

On taas se aika vuodesta, kun Alko ottaa valikoimiinsa köntin kotimaisia pienpanimo-oluita.

Omaan koriin tarttui kuvassa näkyvä satsi tavaraa, näin aluksi. Hyllyyn jäi vielä tottakai monta mielenkiintoisen oloista olutta mutta en viitsinyt, tai raaskinut, ottaa kaikkia kantoon kerralla.

Mutta mitä maisteluihin tulee. Jokin näistä viidestä saa kunnian molskahtaa sarjassaan ensimmäisenä maistelulasiin! Mutta mikä? Ellei tapahdu jotain mullistavaa, se selviää ensi keskiviikkona! Samalla kaljakanavalla, samaan kalja-aikaan!

ps. Kertokaa toki jos on toiveita tai ehdotuksia aloitukseen.