Maukkaimmat maistelut

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Kapteeni Kalmo suosittelee: Ballast Point - Victory at Sea

Viimeksi legendana tuopissa oli Thornbridgen Halcyon. Nyt tuoppiin turahtaa vähintäänkin yhtä suosittu Ballast Point:in Victory at Sea! Tuleeko merellä voittoa, vai kepsahdammeko itsensä Krakenin, tuon Iku-Turson pikkuserkun, lonkeroihin?


Ballast Point on tehtaillut olusia jo vuodesta 1992, tavallaan. Herra nimeltä Jack White, eli Jaska Valkoinen collegekämppiksensä Pete A'Hearnin kanssa löysivät yhteisen halun tehdä oluita. Tästä sitten syntyi panovälineitä ja muita vermeitä kauppaava Home Brew Mart. Kaupan kehittyessä Pete kävi hommaamassa itselleen panimomestarin sertifikaatin. Hommaan hyppäsi mukaan kolmas pyörä Yuseff Cherney ja pian kaupan takahuoneessa roplattikin omat mäskit. Ballast Point alkoi siis virallisesti vuonna 1996 kaupan takahuoneesta.

Ballast Point on oluissaan keskittynyt filosofiaan "teemme oluita joita haluamme juoda". Oluihin liittyy myös panokolmikon yhteinen mieltymys merenkäyntiin ja kalastukseen, josta myös juontuu oluiden vedenläheiset nimet kuten Sculpin, Manta Ray ja Bonito. Etiketeissä komeileekin useimmiten jokin merenelävä.


Victory at Sea, Imperial Porter:in kerrotaan olevan julkean pehmeä juuri sopivalla makeudella. Vaniljalla ja kahvilla maustettu porter on kyllä niittänyt suosiota ainakin Pint Pleasessa. Odotan innolla ensipuraisua.

Vaahto on paksua ja kahvisen oloista. Väri, tietenkin mustaa. Tuoksupuolella sitten alkaakin olemaan jo menoa. Nenään tuntuu varsinkin mustan kahvin aromit pienellä vaniljan jälkikaiulla. Tuoksu lupailee myös paahdetta ja pähkinää. Unohtuikin mainita, että tätä on maustettu vaniljan ohella San Diegon omilla Caffe Calabria -kahvipavuilla.

Kahvi on silmillä heti makunakin! Kovin on tummaksi paahdettua ja tiukkaa, mutta tähän en laita maitoa sekaan. Kahvin alta paljastuu kuitenkin jotain muuta. Pähkinäisen tuulahduksen kautta vanilja valtaa alaa, tuoden mukanaan myös toffeemaisen jälkimainingin. Kahvi papuineen on kuitenkin homman pääosassa. Tämä Caffe Calabria vaikuttaa varsin hyvältä lajikkeeltä jota voisin maistella ihan sen alkuperäisessä uutteessaan.

Lämmettyään Victory at Sean paahtomaltaat tuntuvat omaksuvan jopa viskimäisiä vääristymiä. Tämä ei ole ollenkaan huono. Kahvi, vanilja ja viskimäinen tuulahdus sopivat yllättävän hyvin yhteen! Kyllä tämä taitaa olla ansainnut kaiken sen suosion mitä kansa on tälle suonut.

Ballast Point Victory at Sea Imperial Stout ei jättänyt kylmäksi. Voitto tuli merellä ja onnistuimme välttämään haudan pohjassa meren! Kyllä tätä kannattaa maistaa jos vain Alkostanne löydätte.

torstai 27. huhtikuuta 2017

Voiko kalastusvälineitä juoda? Badger - Blandford Flyer

Ulkona kevät ja talvi vääntävät kättä mouruten ja rapaa roiskuttaen. Pienessä yksiössä on kuitenkin kätevä viettää aikaa mukavan oluen seurassa piittaamatta meteorologian omituisuuksista. Kuten edellinenkin Badger, tämänkin on maistettavaksi ystävällisesti toimittanut kanssakaljoittelijani Niklas. Edellisesta aidosta brittialesta onkin jo aikaa, mutta eihän tämä voi olla kuin hyvää.

Bradford Flyer viittaa takaetiketissään Dorset Stour -joen perhokalastajiin, joita kutsutaan paikallisesti Flyereiksi. Suomenkielinen vastine voisi olla vaikkapa perhostaja. No, tämä kyseinen "inkiväärikoukulla" varustettu olut on tehty näiden urhoollisten brittikalastajien kunniaksi. Oluen huhutaan myös olleen yksi lääke paikallisen mäkärälajin, Blandford Fly:n kivuliaisiin puremiin.


Pullossa valoa vasten viskinvärinen Flyer paljastuu lasissa lähes samanväriseksi. Väriä voisin kuvailla lasissakin vielä hyvin mallasviskiin vivahtavaksi. Vaahtokruunu oli sopiva, noin sormen paksuinen joka nopeasti hupeni pitsimäiseksi kalvoksi. Ovat kuitenkin tehneet nyt sellaisen alen joka ei tuoksu, ei haise. Höh.


Mutta toisin kuin samanniminen mäkärä, Bradford flyer ei pure kipeästi. Kaulan lapun lupaama "inkiväärikoukku" toimii hyvin, tuoden mausteista makeutta muuten hyvin pyöreään makumaailmaan. Inkiväärin alta löytyy myös muuta makeaa, kuten toffeeta tehden Flyeristä entistäkin lähestyttävämmän. Hapokas viimeistely ikäänkuin valmistelee suun uutta huikkaa varten.

Mäyrän kokkailut eivät pettäneet tälläkään kertaa. Badger:in Bradford Flyer osui ja upposi oikein mukavasti. Sopivan makea kokonaisuus inkiväärineen ei jättänyt kylmäksi. Päinvastoin. Mielen ja kehon valtasi oikein mukava lämpö. Tämä sopisi oikein hyvin pimeneviin syysiltoihin, mutta toimii myös näin keväisen räntäsateen aikaan. Panimo suosittelee oluttaan mausteisen lampaan tai chilillä ryyditetyn pihvin kaveriksi.

Kiitokset Niklakselle! Ilman sinua olisin yhtä makua köyhempi!

torstai 20. huhtikuuta 2017

Viimeinen 2017 Käsityöolut: Pyynikin Käsityöläispanimo Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

Nyt se on sitten se vihon viimenen! Tätä on muissakin olutblogeissa kehuttu ja se on myös killunut jo tovin Pint Pleasen suosituksissa. Nyt siis vuorossa Pyynikin Käsityöläispanimon lahja olutkansalle; Bourbon Barrel Aged Imperial Stout!

Jopa Hra. Jackson hyväksyy.

Pyynikin pojat ja tytöt ovat kypsytelleet stouttiaan amerikantammisissa tynnyreissä, joissa ennen olutta on muhinut maissiviskiä eli bourbonia. Moni muukin olutvalmistaja on omaksunut tynnyrikypsytyksen jalon taidon, kuten edellisestä blogikirjoituksestani voi vähän makustella. Maistamistani tynnyrioluista kaikki ovat olleet varsin juotavia, sanoisinko jopa maukkaita! Joten ei tässäkään voida mennä vikaan.


Hieman ehkä kylmän oloisena hurautin lasiin. Mutta silti oli havaittavissa että kyseessä on hyvin tummaa tavaraa. Vähäiseksi jäänyt vaahto oli leipäisen ruskeaa, mutta katosi kuin pieru saharaan. Voi juku, bourbon on tässä läsnä kuin voima Luukas Taivaskävelijässä. Nenään tuntuu selkeä stoutin paahde ja viskimäisen lämmin pisto joka ei voi olla kuin hyvää.

Suutuntuma ensinnäkin on... laakea ja valtaa kerralla koko suun ja kielen kaikki makuaistimet. Maku itse sitten onkin rehevää sorttia, sillä ensinnä suun valtaa muhkean mokkainen kahvisuus heti vanavedessään mustaa mallasta. Kaiken viimeistelee bourbonin ja tammen paritanssi napakan vaniljaisella tahdillaan.

Jäikin mainitsematta, että tuo 13% alkoprosentti maistuu myös hieman läpi. Muttei mitenkään häiritsevästi. Lisäksi tämä on stoutiksi melko vahvasti humaloitu, EBUn huidellessa niinkin korkealla kuin 44,4. Hidas makustelukaan ei haittaa, sillä kyseessä on stout-tyyppinen olut joka melkein vain paranee lämmetessään. Rajansa tietenkin kaikella.

Pitää kyllä sanoa, että oli hyvä veto jättää tämä Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout sarjani viimeiseksi. Makua on paljon, se on täyteläistä sekä monivivahteista. Sopii erittäin hyvin ihan vain illanistujaisiin ja tai jälkiruokajuomaksi. Jos jostain Alkosta vielä löydätte, niin ostakaa ihmeessä ja kokekaa tynnyrikypsytetyn oluen mahti!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Yllätysextra! Rodenbach Grand Cru

Saivat perkele houkuteltua kiusaukseen!

Tuoppiin tuiskahti Rodenbachin Grand Cru, osittain tammitynnyrissä kypsytetty olut. Kuulemma näitä oli varastossa vielä toistakymmentä, mutta edellisestä jahkailustani oppineena päätin ottaa samantien pois kuleksimasta.


Kun sanoin "osittain tammitynnyrissä kypsytetty", tarkoitin siis että Grand Cru:sta 1/3 on nuorta olutta ja 2/3 tammikypsytettyä. Belgialaiset ovat näistä sitten tehneet sekoitteen ja laittaneet pulloon. Kyseessä taitaa olla yleisestikin arvostettu ja suosittu olut, sillä jo edesmennyt olutmaistelun jumala, Michael Jackson on kuvaillut olutta sanoin "The Burgundy of Belgium" tai yksinkertaisemmin "World Classic".


Mutta voe tokkiisa! Jo tuoksussa on jotain joka erottaa tämän muista tähän mennessä maistetuista oluista. Tuoksusta tulee mieleen nimittäin raaka, laimentamaton punaherukkamehu. Vaikkakin kovin tanniinisena. Jos kyseessä olisi viini, odottaisin kieleni liimaantuvan kitalakeen kaikesta tanniinista.

Makuna Grand Cru menee jo hankalaksi. Kylmänä makustellessa tämä on melkeimpä enemmän siideriä kuin olutta. Marjaisan hapan tunnelma tuo mieleen villihiivalla käyneen lambic-oluen. Tämä ei tosin ole läheskään yhtä sitruksinen, vaan enemmänkin marjaisa. Kuin hapan viinimarjamehu.

Lasissa tovin viruttuaan ja lämmettyään Grand Cru vain paranee. Kylmään verrattuna lämpö saa tammitynnyrin antamat aromit nousemaan enemmän esille. Mukaan tulee mukavan toffeinen vaniljan aromi, joka viimeistelee muuten happaman makean ja marjaisen tunnelman. En nyt vain valitettavasti viskimaisteluista muista, että kuuluuko ko. aromi amerikan- vai euroopantammelle.

Mutta mutta. Jos hyppy tuntemattomaan olueen on sun juttu, tätä kannattaa tosiaan maistaa! Rodenbach Grand Cru on outous, jonka setvimiseen menee tovi jos toinenkin sillä kyseessä on kuitenkin armoton klassikko. Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan jos lähikuppilan valikoimasta löytyy!

Kevättä Hospon hanassa: O'So Brewing Hopdinger Pale Ale

Kevät saapuu korskuen, niin myös Hospodaan. Kausihanassa pitkään istunut Kardemumma Stout sai väistyä uudemman tulokkaan tieltä kuin lumi auringon edeltä. Vuorossa siis O'so Brewing Companyn Hopdinger Pale Ale!


O'so Brewing Company itseasiassa perustettiin Wisconsiniin vuonna 2007 kun Marc ja Katina siirtyivät Point Brew Supply:n hommista vetämään omaa panimoaan. Homma kasvoi kuulemma vauhdilla ja vuonna 2013 O'so Brewing julistettiin Wisconsinin olutjakelijoiden yhdistyksen toimesta toiseksi nopeiten kasvavimmaksi. O'so:n valikoimaan näyttäisi kuuluvan monenlaista ööliä, esimerkkeinä vaikkapa Infectious Groove -sour blonde ale ja Doe in Heat -American pilsner.


Väriltään Hopdinger osoittautuu tumman kultaiseksi, tai oikeastaan kuparinvärikseksi. Vaahto on niukkaa, mutta sitäkin kestävämpää eikä näyttäisi katoavan ihan hetkessä. Tuoksu lupaa raikkautta sitruunan muodossa ja jykevää maltaista rankaa.

Makupuolelle päästessäni sainkin huomata, että sitruuna taisi olla vain tuoksussa. Humala jyrää kaiken alleen ylläköllään, jättäen oudosti jälkeensä tunkkaisen hiivan oloisen fiiliksen. Tämä "hiiva" meinaa peittää maltaan ikävästi alleen. Mutta mallas ei anna periksi, vaan puskee pahalla sisulla läpi tuoden mukanaan makuun tukevuutta ja maanläheisyyttä.

Lämmetessään Hopdinger vähemmän yllättäen laimenee ja menettää teräänsä, taantuen hieman Suomi-APA:n tasolle. Tässä kuitenkin on alkoholia suunnilleen nelosoluen verran, joten jokatapauksessa tämä on vähän topakampaa tavaraa.

O'so:n Hopdinger on ihan hyvä perus-APA suoraan Ämöriikasta. Kannattaa todellakin nauttia kylmänä, sillä lämpimästä ei tule kuin paha mieli. Kaikkiaan aika tavallinen kokonaisuus. Hospoda Korunan hanassa just NYT! Käykää kopasemassa ja kertokaa mielteenne.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöoluet 2017: Malmgård Amarillo Tripel

Nää ei lopu koskaan! No ei vaines, toisiks viimenen käsityöolut. Tällä kertaa tutustumme tutun Malminkartanon eli Malmgårdin panimon tripel-tyyppiseen lahjaan olutkansalle. Tässä taitaa olla tähän asti maistetuista äykein alkoholi kun prossat on jopa 9%!


Amarillo-humalalla aromoitu tripel lupailee olevansa sitruksinen, kuivan mausteinen ja lämmittävä kokonaisuus. Etikettiä enempää tarinaa ei tästä oluesta löydy, joten loppu on sitten aivan allekirjoittaneen omaa päätelmää ja parran pärinää. Amarillo on varmaankin läheistä sukua Malmgårdin toiselle tripelille, Emmerille. Molemmat ovat aivan yhtä äkäisiä alkoholiltaan, sekä samaan tapaan suodattamattomia.


Kullankeltainen väritys ja suodattamattomuus antavat Amarillo Tripelille heti omintakeisen vaikutelman. Yritin kaataa siten, että saisin enimmät sakat jätettyä pulloon, mutta silti sekaan pääsi pientä sameutta. Vaahto oli kevyttä ja nopeasti laskeutuvaa, eikä sillä ehtinyt edes viiksiään sotkemaan.

Suositellaan nautiskeltavaksi 8-10 -asteisena. Nestelämpömittaria en vieläkään omista, joten perstuntumalla mennään. Kyllähän se tässä, nautiskelun lomassa hieman lämpiää. Ensipuraisu kuitenkin toi esille heti ensimmäiseksi sen kuivakkuuden ja pienen, vielä tunnistamattoman mausteen. Sitruksisuus huhuilee jostain vieraisiin pöytiin ja tuoksupuolella ollaan vielä lähtöasemissa.
Päällimmäisinä makuina taitavat olla humaloinnin sitruksinen kuivakkuus ja sitten se yhreksän voltin alkoholi joka eittämättä maistuu läpi ja tuntuu suun perällä.

Tovin lasissa lämmettyään Amarillo Tripel paljastaa lempeämmän puoliskonsa. Alkuun kovin happamasta ja hiukka kitkerämmästä meiningistä kuontuukin varsin lupsakkaa menoa. Hedelmäisyys nostaa päätään paljon voimakkaammin ja humaloinnin purenta pehmenee. Olut ottaa muutenkin loppua kohden hieman makeamman otteen.

Malmgårdin Amarillo Tripel oli alkukankeudestaan huolimatta varsin maistuvaa tavaraa. Korkea alkoholiprosentti sai tavaran kolahtamaan nuppiin melko raivolla ja sama prosentti maistui paikkapaikoin läpi aikalailla. Loppua kohden homma helpottui ja hedelmöityi. Emmeriin verrattuna tämä oli kevyempi kokonaisuus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Iso-Kallan Biére de Garde

Kevät se vain mennä rouskuttaa eteenpäin täälläkin nälkämaassa. Pitäisi vähän kiriä olutmaisteluiden tahtia jotta saan ns. kevätsiivouksen tehtyä! Nyt kuitenkin Savonmaalta kajahtaa kun tuoppiin lupsahtaa Iso-Kallan panimon Biére de Garde!


Pohjois-Ranskalaiseksi Maalaisolueksi nimitetty Biére de Garde on Iso-Kallan sivujen mukaan perinteisesti valmistettu keväisin ja nautittu sitten kesäaikaan virkistyksenä raskaiden peltotöiden lomaan. Tämä kädessä oleva versio on kuitenkin tummempi ja maltaisempi versio tästä kyseisestä oluesta. Etiketti lupailee myös mausta löytyvän pähkinää, karamellia sekä kuivattuja hetelmiä.


Väri on ainakin nätti. Lähes viinimäisen punainen! Pullon pohjalla näytösti olevan jotain sakkaa, joten kaatamisen kanssa piti vähän varoa. Jo pullon aukaisun yhteydessä nokkaan pelmahti maltaisan hiivainen tuulahdus, mutta lasissa ollessaan ei sitten tuoksu juurikaan miltään.

Makupuolella etiketin lupailut pitävät itseasiassa melko hyvin kutinsa! Heti ensimmäisenä makuna on selvästikin joku kuivahedelmä... ehkä persikka. Pähkinäisyyttäkin on siellä maltaiden kanssa rinta rinnan. Kokonaisuus on siis makeahko, muttei liiaksi. Sopivan hapokkaalla pohjasoinnulla varustettu de Garde on varsin tasapainoinen olut joka ei humaloinnillaan kerskaile taikka potki. Suodattamaton luonne on kuin meidän savolaisten puhe, vastuu on kuulijalla. Oluen kanssa tämä sama tulee kuitenkin esiin lähinnä häviävän pienenä hiivaisuuttena.

Kyllä ne vaan savommuan sankarit Iso-Kallalla ossoo! Varmaankin tämän vuoden käsityöläisoluiden parhaimmistoa ja tähän asti maistamistani ehdottomasti paras. Hedelmäinen, makea mutta sopivassa suhteessa hapokas Biére de Garde on melkein kaikin puolin hieno kokonaisuus joka sopii hyvin hitaaseen naukkailuun. Maku ei myöskään huonone vaikka olut pääsisi lasissa hieman lämpiämään.