Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Hospoda Korunan kausihanassa sauhuaa: Teerenpeli Sauhusanttu -savuolut

Kuka muistaa joskus hämärältä 90-luvulta sellaisen Pikkukakkosen yhteydessä näytetyn lastenohjelman nimeltään Sauhusanttu? Noh, nyt tämä kaikkien lämmöllä muistama ja uunissa asuva omakotitonttu on nesteytetty ja laitettu hanaan kaikkien riemuksi! Sauhusanttu on saapunut tonttuilemaan myös Kajaanin Hospoda Korunan kausihanaan.

Panimo ja tislaamo Teerenpeli on lähtöisin Lahdesta, samannimisen ravintolan tiloista. Ensimmäisen panimon tuotanto oli vaatimattomat 60 litraa. Kapasiteettia on sittemmin kasvatettu ensin 1500 litraan ja siitä ylöspäin. Vuonna 1995 alulle pantu Teerenpeli onkin yksi Suomen ensimmäisistä pienpanimoista! Vuonna 2002 tapahtunut laajennus aloitti myös Teerenpelin tislaamotoimminnan. Vuonna 2014 panimo vietti 20-vuotis juhlavuotta. Teerenpeli on siis tullut jo hyvinkin miehen ikään!



Sauhusanttu on tyyliltään savuolut. Kuten arvata saattaa, savuoluet ovat savuisia. Lajinsa edustajista tunnetuin on ehkä Saksalainen Aecht Schlenkerla Rauchbier, joka on savuisuudessaan täysin omaa luokkaansa olemalla hyvin savustettu ja rukiinen. Teerenpeli luokittelee Sauhusantun "puolitummaksi, mukavan savuiseksi lagerolueksi".

Mutta paneudutaampa nyt tähän edessäni olevaan tuopposeen.

Sauhusanttu on väriltään varsin jouluinen. Tummanpunaisuudessaan se melkein hätyyttelee punaviinejä! Ilmasta aistii riihirukiisen savuisen aromin, kunhan malttaa kurottaa nenäänsä tuopin reunojen sisäpuolelle. Santtu pitää päässään myös ohuehkoa, mutta varsin pitkäkestoista ja itseriittoisaa vaahtokruunua.

Maku jäljittelee tuoksua, muttei aivan lunasta sen laatimia lupauksia. Santtu on ensialkuun erikoisen marjainen. Lienenkö pahasti väärässä jos oletan marjaisuuden olevan mustaherukkaa? Marjan kintereillä rymyää se kuuluisa riihiruis. Savuisuus on kuitenkin melko lempeä ja kevyt, eikä se jää pyörimään suuhun kuin aiemmin mainitussa saksalaisessa. Humalointi on tässä jätetty tarkoituksella kevyeksi, jotta se ei peittäisi muita aromeja.

Sauhusanttu ei juurikaan muutu vaikka pääsisi vähän lämpiämäänkin. Joten tämä sopii myös kiireettömään nautiskeluun. Tummanpunainen tuopillinen lempeää savua sopii pimeään alkutalven iltaan kuin sormi sieraimeen. Ensilumikin satoi juuri sopivasti kaunistamaan koleaa keliä. Joten mars Hospodaan ja sauhua tuoppiin!

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Tummaa tummaan iltaan: Mufloni Appeaua Porter

Välistä on hyvä synkistellä ja ottaa vähän tummempaa. Kuten Porteria. Tämänkertainen tumma löytyi olutvalikoimallaan yllättäneen Lidlin hyllyltä. Siellä onkin ihan tyydyttävästi erilaisia oluita, varsinkin näitä Beer Hunters:in Mufloneita. Kannattaa käydä kattomassa, sieltä saattaa löytyä sullekin jotain hyvää.

Höm. Appeaua:sta ei näköjään löydy virallista tietoa mistään. Beer Huntersin omat sivutkin näyttävät kieltävän koko oluen olemassaolon, eikä Lidlin sivutkaan tätä tunne. Erilaiset olutsivustot kuten Olutopas.info kuitenkin näyttävät Appeauan tuntevan. Kertovat sen olevan muun muassa hedelmäistä, kolanmustaa ja heh, appelsiinista.

 Etiketti tuokin mieleen vanhat jaffapullot.

Jooh, mustaahan se. Oliskin ollu melkonen mielenpuhallus juoda vaaleaa porteria. Mutta mutta, täähän ei vaahdonnut oikeastaan ollenkaan, vaikka yritin saada sen rähisemään lasissa. Pientä kevyen kevyttä pitsiä tuli pintaan mutta se hävisi kuin pieru saharaan. Tuoksukin on jossain maan ja kuun välillä, muttei nenässäni.


Suutuntuma on ennen kaikkea kevyt ja melkeinpä lupsakka. Ensialkuun kielelle tulee suomalainen tuulahdus ruisleipää, mikä on yllättävän yleinen maku portereissa. Jotain hedelmää tässä kyllä on, kun näin vähän lämmiteltynä maistelee. Ehkäpä appelsiininkuorta tai muuta vastaavaa, mihin nimikin ja etiketin ulkoasu saattaa vihjailla. Yleisesti suuhun jää haikuamaan jotenkin lääkemäinen, kuiva jälkimaku joka ei oikein istu mun mieleen.

Aikansa lasissa möllötettyään ja lämmittyään tästä häviää pahin lääkemäisyys, mutta kuivakka jälkimaku säilyy ennallaan. 
En kyllä tiiä. Arvostelu jää vähän vajavaiseksi. Jotenkin niin mitäänsanomaton portteri ettei tästä keksi mitään repäisevääkään. Kuitenkin tätä juo ennen kuin selkään ottaa. Kaipa tää nyt on semmonen ihan jees-kautta-viis porteri, marketeista löytyy kyllä parempaakin.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Syysiltain lämpöä: Hiisi Inki, Inkivääri Pale Ale

Hopsansaa. Viikkoja on vierinyt edellisestä maistelusta joten on aika korjata saldoa. Tällä kertaa vuorossa on jo aikansa jääkaapissani pyörinyt Hiisi Inki -inkivääriolut. Inkiväärioluet ovat olleet minulle pieni mielenkiinnonkohde jo jonkun aikaa, mutta häpeäkseni saan todeta että viimeisin juomani inkivääri"olut" on varsinkin naisten suosiosta nauttiva Ginger Joe. Tämä viiksiolut on kuitenkin lähempänä siideriä kuin olutta.

Jyväskyläläisen panimo Hiisin Inki on pisti silmääni yllätys yllätys, paikallisen Alkon hyllystä. Hiisin tuotteet ovat saavuttaneet kansan ja olutharrastajien parissa hienon suosion niin Suomenuskosta ammentavalla tyylillään kuin eriskummallisilla oluillaan. Harmillisen harvinaista herkkua vain näin syrjässä!

Tässä vaiheessa huomioitakoon, että Inki on GLUTEENITON! Joten myös viljaepäyhteensopivat voivat tästä nauttia!

"Inki neito Inkeroinen,
maasta paennut matkoihinsa."
"Kantoja kummia taivaan yllä, nurjia puitaan painelevi.
Louhen lintuja lennättävi, kutsuja kielillä kirvoittavi - Urjan maalla viimoja veistää, kuutamoa kuumaa sytyttelee."

Näin kuuluvat Inkin avaussanat. Sitten kuuluu *tsih*.


Lasiin lipsahtaessaan Inki esittäytyy ensin kirkkaana ja oljen värisenä, mutta paljastaa sitten suodattamattoman puolensa leyhäyttäen sekaan hieman sameita kiehkuroita. Hajusteenaan Inki käyttää lempeää marjaisuutta inkiväärin jääden tuoksupuolella hieman taka-alalle.

Makuasioissa ollaan jännääkin jännemmän äärellä. Vähän niin kuin olettaisit salmiakin olevan suolaista, mutta sitten syödessä se ei sitä olekaan! Oletin ensialkuun inkiväärin olevan suuressa osassa, mutta Inkin Pale Ale -sukuisuus tunkee läpi kuin lauma vihaisia keskipohjalaisia.

Humaloinnin kuivakka yskäisy kajahtaa suussa ensimmäisenä, hiipuen hiljalleen lempeään hedelmäisyyteen. Käsikirjoituksessa seuraavana oleva inkivääri tulee tässä kohtaa esille kantaen kekoon oman lämpimän tuulahduksensa. Tämä lämpö jää itseasiassa viehkeästi viipyilemään kielenkannoille.

Mutta arvatkaas pojat ja tytöt mitä!? Etiketissä on ruoka- ja jopa musiikkisuosituksia! Neuvona on nauttia Inkiä tulisen BBQ-kananpojan kyytikaverina. Musiikkimausteena sitten taas elektronista poppia, bändisuosituksena joku LCMDF. Etsitääs ja katotaas.


Jaah, no tuota. Musatyyli on melkein tuttu, mutta ko. yhtye outo. Mutta ilmeisesti kyseessä on ihan Suomi-Finland-Perkele kotimainen bändi joten propsit siitä! Hyvin tytöt vetää elektronik myzik! Kun etsimällä etsii, löytyy oluen ja musiikin välillä jotain yhtäläistä. Musiikin energinen fiilis komppaa jotenkin Inkin kuplivaa kuivakkuutta ja lämpöä. Kai tässä on jotain syvempääkin yhtäläisyyttä, mutta kaltaiseni hei-hei-hevimies ei niitä älyä.


Panimo Hiisin Inki oli uusi ja omituinen tuulahdus. Toisaalta varsin hyvä Pale Ale, mutta sitten taas olisin toivonut tältä enemmän potkua. Varsinkin sitä inkivääriä. Joten tällä kertaa annan tälle arvosanaksi kaksi peukkua ja viiksiin tuhahduksen, sillä tämä on enemmän Pale Ale kuin inkivääriolut.