Maukkaimmat maistelut

torstai 20. huhtikuuta 2017

Viimeinen 2017 Käsityöolut: Pyynikin Käsityöläispanimo Bourbon Barrel Aged Imperial Stout

Nyt se on sitten se vihon viimenen! Tätä on muissakin olutblogeissa kehuttu ja se on myös killunut jo tovin Pint Pleasen suosituksissa. Nyt siis vuorossa Pyynikin Käsityöläispanimon lahja olutkansalle; Bourbon Barrel Aged Imperial Stout!

Jopa Hra. Jackson hyväksyy.

Pyynikin pojat ja tytöt ovat kypsytelleet stouttiaan amerikantammisissa tynnyreissä, joissa ennen olutta on muhinut maissiviskiä eli bourbonia. Moni muukin olutvalmistaja on omaksunut tynnyrikypsytyksen jalon taidon, kuten edellisestä blogikirjoituksestani voi vähän makustella. Maistamistani tynnyrioluista kaikki ovat olleet varsin juotavia, sanoisinko jopa maukkaita! Joten ei tässäkään voida mennä vikaan.


Hieman ehkä kylmän oloisena hurautin lasiin. Mutta silti oli havaittavissa että kyseessä on hyvin tummaa tavaraa. Vähäiseksi jäänyt vaahto oli leipäisen ruskeaa, mutta katosi kuin pieru saharaan. Voi juku, bourbon on tässä läsnä kuin voima Luukas Taivaskävelijässä. Nenään tuntuu selkeä stoutin paahde ja viskimäisen lämmin pisto joka ei voi olla kuin hyvää.

Suutuntuma ensinnäkin on... laakea ja valtaa kerralla koko suun ja kielen kaikki makuaistimet. Maku itse sitten onkin rehevää sorttia, sillä ensinnä suun valtaa muhkean mokkainen kahvisuus heti vanavedessään mustaa mallasta. Kaiken viimeistelee bourbonin ja tammen paritanssi napakan vaniljaisella tahdillaan.

Jäikin mainitsematta, että tuo 13% alkoprosentti maistuu myös hieman läpi. Muttei mitenkään häiritsevästi. Lisäksi tämä on stoutiksi melko vahvasti humaloitu, EBUn huidellessa niinkin korkealla kuin 44,4. Hidas makustelukaan ei haittaa, sillä kyseessä on stout-tyyppinen olut joka melkein vain paranee lämmetessään. Rajansa tietenkin kaikella.

Pitää kyllä sanoa, että oli hyvä veto jättää tämä Pyynikin Bourbon Barrel Aged Imperial Stout sarjani viimeiseksi. Makua on paljon, se on täyteläistä sekä monivivahteista. Sopii erittäin hyvin ihan vain illanistujaisiin ja tai jälkiruokajuomaksi. Jos jostain Alkosta vielä löydätte, niin ostakaa ihmeessä ja kokekaa tynnyrikypsytetyn oluen mahti!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Yllätysextra! Rodenbach Grand Cru

Saivat perkele houkuteltua kiusaukseen!

Tuoppiin tuiskahti Rodenbachin Grand Cru, osittain tammitynnyrissä kypsytetty olut. Kuulemma näitä oli varastossa vielä toistakymmentä, mutta edellisestä jahkailustani oppineena päätin ottaa samantien pois kuleksimasta.


Kun sanoin "osittain tammitynnyrissä kypsytetty", tarkoitin siis että Grand Cru:sta 1/3 on nuorta olutta ja 2/3 tammikypsytettyä. Belgialaiset ovat näistä sitten tehneet sekoitteen ja laittaneet pulloon. Kyseessä taitaa olla yleisestikin arvostettu ja suosittu olut, sillä jo edesmennyt olutmaistelun jumala, Michael Jackson on kuvaillut olutta sanoin "The Burgundy of Belgium" tai yksinkertaisemmin "World Classic".


Mutta voe tokkiisa! Jo tuoksussa on jotain joka erottaa tämän muista tähän mennessä maistetuista oluista. Tuoksusta tulee mieleen nimittäin raaka, laimentamaton punaherukkamehu. Vaikkakin kovin tanniinisena. Jos kyseessä olisi viini, odottaisin kieleni liimaantuvan kitalakeen kaikesta tanniinista.

Makuna Grand Cru menee jo hankalaksi. Kylmänä makustellessa tämä on melkeimpä enemmän siideriä kuin olutta. Marjaisan hapan tunnelma tuo mieleen villihiivalla käyneen lambic-oluen. Tämä ei tosin ole läheskään yhtä sitruksinen, vaan enemmänkin marjaisa. Kuin hapan viinimarjamehu.

Lasissa tovin viruttuaan ja lämmettyään Grand Cru vain paranee. Kylmään verrattuna lämpö saa tammitynnyrin antamat aromit nousemaan enemmän esille. Mukaan tulee mukavan toffeinen vaniljan aromi, joka viimeistelee muuten happaman makean ja marjaisen tunnelman. En nyt vain valitettavasti viskimaisteluista muista, että kuuluuko ko. aromi amerikan- vai euroopantammelle.

Mutta mutta. Jos hyppy tuntemattomaan olueen on sun juttu, tätä kannattaa tosiaan maistaa! Rodenbach Grand Cru on outous, jonka setvimiseen menee tovi jos toinenkin sillä kyseessä on kuitenkin armoton klassikko. Suosittelen erittäin lämpimästi kokeilemaan jos lähikuppilan valikoimasta löytyy!

Kevättä Hospon hanassa: O'So Brewing Hopdinger Pale Ale

Kevät saapuu korskuen, niin myös Hospodaan. Kausihanassa pitkään istunut Kardemumma Stout sai väistyä uudemman tulokkaan tieltä kuin lumi auringon edeltä. Vuorossa siis O'so Brewing Companyn Hopdinger Pale Ale!


O'so Brewing Company itseasiassa perustettiin Wisconsiniin vuonna 2007 kun Marc ja Katina siirtyivät Point Brew Supply:n hommista vetämään omaa panimoaan. Homma kasvoi kuulemma vauhdilla ja vuonna 2013 O'so Brewing julistettiin Wisconsinin olutjakelijoiden yhdistyksen toimesta toiseksi nopeiten kasvavimmaksi. O'so:n valikoimaan näyttäisi kuuluvan monenlaista ööliä, esimerkkeinä vaikkapa Infectious Groove -sour blonde ale ja Doe in Heat -American pilsner.


Väriltään Hopdinger osoittautuu tumman kultaiseksi, tai oikeastaan kuparinvärikseksi. Vaahto on niukkaa, mutta sitäkin kestävämpää eikä näyttäisi katoavan ihan hetkessä. Tuoksu lupaa raikkautta sitruunan muodossa ja jykevää maltaista rankaa.

Makupuolelle päästessäni sainkin huomata, että sitruuna taisi olla vain tuoksussa. Humala jyrää kaiken alleen ylläköllään, jättäen oudosti jälkeensä tunkkaisen hiivan oloisen fiiliksen. Tämä "hiiva" meinaa peittää maltaan ikävästi alleen. Mutta mallas ei anna periksi, vaan puskee pahalla sisulla läpi tuoden mukanaan makuun tukevuutta ja maanläheisyyttä.

Lämmetessään Hopdinger vähemmän yllättäen laimenee ja menettää teräänsä, taantuen hieman Suomi-APA:n tasolle. Tässä kuitenkin on alkoholia suunnilleen nelosoluen verran, joten jokatapauksessa tämä on vähän topakampaa tavaraa.

O'so:n Hopdinger on ihan hyvä perus-APA suoraan Ämöriikasta. Kannattaa todellakin nauttia kylmänä, sillä lämpimästä ei tule kuin paha mieli. Kaikkiaan aika tavallinen kokonaisuus. Hospoda Korunan hanassa just NYT! Käykää kopasemassa ja kertokaa mielteenne.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöoluet 2017: Malmgård Amarillo Tripel

Nää ei lopu koskaan! No ei vaines, toisiks viimenen käsityöolut. Tällä kertaa tutustumme tutun Malminkartanon eli Malmgårdin panimon tripel-tyyppiseen lahjaan olutkansalle. Tässä taitaa olla tähän asti maistetuista äykein alkoholi kun prossat on jopa 9%!


Amarillo-humalalla aromoitu tripel lupailee olevansa sitruksinen, kuivan mausteinen ja lämmittävä kokonaisuus. Etikettiä enempää tarinaa ei tästä oluesta löydy, joten loppu on sitten aivan allekirjoittaneen omaa päätelmää ja parran pärinää. Amarillo on varmaankin läheistä sukua Malmgårdin toiselle tripelille, Emmerille. Molemmat ovat aivan yhtä äkäisiä alkoholiltaan, sekä samaan tapaan suodattamattomia.


Kullankeltainen väritys ja suodattamattomuus antavat Amarillo Tripelille heti omintakeisen vaikutelman. Yritin kaataa siten, että saisin enimmät sakat jätettyä pulloon, mutta silti sekaan pääsi pientä sameutta. Vaahto oli kevyttä ja nopeasti laskeutuvaa, eikä sillä ehtinyt edes viiksiään sotkemaan.

Suositellaan nautiskeltavaksi 8-10 -asteisena. Nestelämpömittaria en vieläkään omista, joten perstuntumalla mennään. Kyllähän se tässä, nautiskelun lomassa hieman lämpiää. Ensipuraisu kuitenkin toi esille heti ensimmäiseksi sen kuivakkuuden ja pienen, vielä tunnistamattoman mausteen. Sitruksisuus huhuilee jostain vieraisiin pöytiin ja tuoksupuolella ollaan vielä lähtöasemissa.
Päällimmäisinä makuina taitavat olla humaloinnin sitruksinen kuivakkuus ja sitten se yhreksän voltin alkoholi joka eittämättä maistuu läpi ja tuntuu suun perällä.

Tovin lasissa lämmettyään Amarillo Tripel paljastaa lempeämmän puoliskonsa. Alkuun kovin happamasta ja hiukka kitkerämmästä meiningistä kuontuukin varsin lupsakkaa menoa. Hedelmäisyys nostaa päätään paljon voimakkaammin ja humaloinnin purenta pehmenee. Olut ottaa muutenkin loppua kohden hieman makeamman otteen.

Malmgårdin Amarillo Tripel oli alkukankeudestaan huolimatta varsin maistuvaa tavaraa. Korkea alkoholiprosentti sai tavaran kolahtamaan nuppiin melko raivolla ja sama prosentti maistui paikkapaikoin läpi aikalailla. Loppua kohden homma helpottui ja hedelmöityi. Emmeriin verrattuna tämä oli kevyempi kokonaisuus.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Iso-Kallan Biére de Garde

Kevät se vain mennä rouskuttaa eteenpäin täälläkin nälkämaassa. Pitäisi vähän kiriä olutmaisteluiden tahtia jotta saan ns. kevätsiivouksen tehtyä! Nyt kuitenkin Savonmaalta kajahtaa kun tuoppiin lupsahtaa Iso-Kallan panimon Biére de Garde!


Pohjois-Ranskalaiseksi Maalaisolueksi nimitetty Biére de Garde on Iso-Kallan sivujen mukaan perinteisesti valmistettu keväisin ja nautittu sitten kesäaikaan virkistyksenä raskaiden peltotöiden lomaan. Tämä kädessä oleva versio on kuitenkin tummempi ja maltaisempi versio tästä kyseisestä oluesta. Etiketti lupailee myös mausta löytyvän pähkinää, karamellia sekä kuivattuja hetelmiä.


Väri on ainakin nätti. Lähes viinimäisen punainen! Pullon pohjalla näytösti olevan jotain sakkaa, joten kaatamisen kanssa piti vähän varoa. Jo pullon aukaisun yhteydessä nokkaan pelmahti maltaisan hiivainen tuulahdus, mutta lasissa ollessaan ei sitten tuoksu juurikaan miltään.

Makupuolella etiketin lupailut pitävät itseasiassa melko hyvin kutinsa! Heti ensimmäisenä makuna on selvästikin joku kuivahedelmä... ehkä persikka. Pähkinäisyyttäkin on siellä maltaiden kanssa rinta rinnan. Kokonaisuus on siis makeahko, muttei liiaksi. Sopivan hapokkaalla pohjasoinnulla varustettu de Garde on varsin tasapainoinen olut joka ei humaloinnillaan kerskaile taikka potki. Suodattamaton luonne on kuin meidän savolaisten puhe, vastuu on kuulijalla. Oluen kanssa tämä sama tulee kuitenkin esiin lähinnä häviävän pienenä hiivaisuuttena.

Kyllä ne vaan savommuan sankarit Iso-Kallalla ossoo! Varmaankin tämän vuoden käsityöläisoluiden parhaimmistoa ja tähän asti maistamistani ehdottomasti paras. Hedelmäinen, makea mutta sopivassa suhteessa hapokas Biére de Garde on melkein kaikin puolin hieno kokonaisuus joka sopii hyvin hitaaseen naukkailuun. Maku ei myöskään huonone vaikka olut pääsisi lasissa hieman lämpiämään.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Panimo HIISI - Pirunpelto Kivibock

Viikko mennä rämisi räntäsateineen. Lauantai-illan kunniaksi onkin hyvä taas hetkeksi rauhoittua laatuoluen pariin. Teemalla Alkon käsityöläisoluet mennään vieläkin ja tällä kertaa vuorossa on tutun ja turvallisen Panimo Hiisin tuotos. Pirunpelto Kivibock!

On bockia, dobbelbockia ja nyt kivibockia. Mutta mitä se ihan tavallinen on? Olutpöytäkirjassaan Anikó Lehtinen kuvailee bockia ihan vain vahvaksi lageriksi. Saksanmaalta, Baijerin ja Munchenin alueilta peräisin olevat bock ja isoveljensä dobbelbock ovat yleisesti tumman paahteisia ja tuhdin maltaisia sekä suutuntumaltaan täyteläisiä. Ilmeisesti Karhun Tosi Vahva luokitellaan näihin oluisiin. Empäs tuotakaan arvannut, vaan nyt tiiän.

Hiilivuoren varjois’ saunoo
pukki, paimen pohjoisen
Pirunpellon kantoi kasaan
kanneks kiukaan kivisen.

 Kepeästi lasiin vilahtava pukki on ottanut ylleen varsin tummanpuhuvan kaavun, joka valoa vasten tutkaeltaessa paljastuu hyvin ruskeanpunaiseksi! Tuoksu lupaa paljon mallasta, ruisleipäisyyttä ja jopa kahvia. Tuleekohan pullaa kans. Tapansa mukaan, HIISI on kirjaillut pirunpellonkin etikettiin musiikkisuosituksen. Tämänkertaisen tuotteen nautintaan tahtia luomaan suositellaan artistin Howlin' Wolf  Built for Comfort -kappaletta. Kaavitaampas se esiin ja pistetään soitellen!


Voi että, voi pojat kuulkaas. Tummasävyistä olutta ja tummasävyistä bluesia. Tämän biisin säestyksellä Pirunpelto alkaa maistua hieman mustavalkoelokuvalta. Älkää kysykö miksi.


Pirunpellon kivisistä syvyyksistä todella kumpuaa hento paahteinen sauhu. Punagraniittilohkareiden seassa lilluu paksulti mallasta, seassaan mokkaisia saarekkeita. Alkon lehtinen kuvailee tätä myös luumuiseksi ja kevyen toffeiseksi, samoin kuin mausteiseksi ja pitkäksi. Luumuista en tiedä, pientä kinuskista toffeisuutta kyllä löytyy jostain makujen pohjalta. Humala ei kasva hyvin Pirunpellossa, sillä se on tässä tapauksessa jäänyt vähän altavastaavan rooliin pitämään hommaa kasassa.

Mielestäni Panimo HIISI löysi Pirunpellon kivikosta sen oleellisen, loihtien esiin maltaiden parhaat puolet pitäen silti puurot ja vellit erillään. Mahtava bluesin tahtiin nautiskeltava olut. Olisipa paikkakunnalla jokin hyvä bluesbaari jonne voisin lähteä tunnelmaa jatkamaan...

torstai 16. maaliskuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Mustan Virran Panimo - Pistolekors Porter

Alkon käsityöläisoluiden maistelut jatkuvat hitaasti mutta varmasti. Tällä kertaa vuorossa on tummaa porteria suoraan Savonlinnalaiselta Mustan Virran panimolta. Tämä söpöön punkeropulloon tuupattu musta herkku tuli Alkon valikoimaan vähän jälkijunassa, mutta hyvä kuitenkin kun saatiin!

Mustan Virran panimo sijaitsee Savonlinnan Pääskylahdessa. Vuonna 2015 syntynyt panimo lainaa nimensä Olavinlinnan edustalla virtaavasta, varsin tummasta joesta. Oluidensa nimet Mustan Virran panimo lainaa samaisen linnan 700-vuotisen historiikin varrella syntyneistä legendoista ja tarinoista. Nämä tarinat myös toimivat oluiden inspiraation lähteenä ja tuloksena onkin varsin mahtipontisen kuuloisia oluita. Kuten vähän mediahuomiotakin saavuttanut St. Olaf Pale Ale joka perustuu pyhän Olavin tarinaan. Muita oluita ovat Olavinlinnan mustan pässin tarinaan pohjautuva Pässi IPA ja muuriin elävältä muuratun neidon tarinaan tukeutuva Neito Golden Ale.


"Sääminkiläinen sotilas Yrjö Ollinpoika huomasi vihollisen
lurjusmaisen sotilaan saaneen tähtäimeensä itsensä kuningas Kustaa II:sen.
Ollinpoika ryntäsi vihollista päin sysäten hänet kumoon omalla pistoolillaan.
Tarinan mukaan sotilaiden pistoolit olivat tappelun tuoksinnassa ristikkäin.
Tästä sattumuksesta kerrotaan saadun ajatuksen Pistolekors-nimeen ja 
sukuvaakunassa olevaan kahteen ristissä olevaan pistooliin.
Ollinpoika aateloitiin ja näin sai alkunsa Pistolekorsien aatelissuku.
Suvun jäsenistä monet toimivat myös Olavinlinnan pääliköinä."

Näin kuului Pistolekors-porteria inspiroinut tarina. Pistolekors on pullokypsytetty ja hiilihapot syntyvät pullossa silleen niinku itsestään. Alkon kuvasto kuvailee olutta sanoin "Ruskeanmusta, täyteläinen, samea, keskiasteisesti humaloitu, kevyen suklainen, hennon mokkainen, mausteinen, pehmeä." Mut nää on taas näitä Alkon ympäripyöreyksiä. Kaippa sitä kevyttä suklaata ja hentoa mokkaa on. Katsotaampa.

Hankala ottaa hyvää kuvaa tämmösestä tervasta.

Mutta joo, tummaa on. Tuoksultaan tämä ei ole oikein mitään. Pientä paahteista häivähystä lukuunottamatta tässä tuoksahtaa se pullokäymisen sivuvaikutuksena oleva suodattamattomuus, eli hiiva. Pullon pohjalle jäikin suhteellisen paksu kerros sitä ..pohjahiivaa(heh hehe).

Makupuolella touhu sitten taas on ihan eri. Mokkaisuus tunkee läpi heti ensimmäisenä, hento suklaa heti välittömässä vanavedessään. Kahvisuus on kuitenkin varsin voimakas. Voisin kuvailla tätä vaikka kahvin ja tumman suklaan sekoituksena. Ei paha, ei ollenkaan paha! Kahvisuklaasuhinan jälkeen jäljelle jää pieni mausteisuus jonka tyyppiä en osaa oikein paikallistaa. Pistoolien paukkeen ja terävyyden tähän jälkikäteen tuovat tietenkin humalat, joita tässä on kuitenkin kolmea eri laatua. 
Pistoolit osuvat päähän 7% tarkkuudella. Tämän ollessa sama kuin Pistolekorsin sisältämä alkomahoolirosentti. Pullokäymisen tuotoksena olevat hiilihapotkin ovat Pistolekorsissa vahvasti läsnä. Happojen meininki oli ensialkuun lähes limpparimainen, mutta onnekseni ne hiipuivat melko pian maistelun jatkuessa. Muuten olisi ollut Hokkasen Ollin sanoin liian hapokasta.

Mustan Virran Pistolekors Porter on Suomalaisittain hyvä porter. Ei sisällä erikoisia temppuja, mutta sitäkin mielenkiintoisemman tarinan. Pistolekors on suoraviivainen, tumma, paahteinen ja sopivasti humaloitu mutta ehkä piirun verran liian hapokas. Porteriksi tämä on suutuntumaltaan hapokkuutensa ansiosta suhteellisen kevyt. Olen myöskin edelleen sitä mieltä että tällaisia lyhytkaulaisia pulloja saisi olla käytössä enemmänkin kuin muutamalla panimolla.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Hospoda Korunan kausihanasta saa pullaa: Prykmestar Kardemumma Stout

Maaliskuisen räntäsateen keskeltä on mukava poiketa lämpimään, huurteiselle.
Hospon kuulussa kausihanassa on ollut monennäköistä mallasjuomaa. Mausteina näissä on ollut yleensä jotain hedelmää, yrttiä tai nokkosta. Nyt kuitenkin ollaan jännän äärellä, sillä Vakka-Suomen Panimo on alkanut leipomaan. Kyseessä on siis Prykmestarin Kardemumma!


Hassuissa, niksipirkan mukaan monikäyttöisissä muoviputkiloissa myytävä kardemumma on monelle varmaankin tuttu leivontapuolella ja sielläkin lähinnä pullataikinan mausteena. Juomapuolella tätä ei suomenmaalla juurikaan käytetä, mutta tuolla etelän maissa sitä löytyy muun muassa teenä. Itselleni kardemumman käyttö juoman mausteena on tullut tutuksi lähinnä AMK:n vuoden 2010 fuksiaisissa juotetussa litkussa. Se oli muuten pahaa, hyi saatana.


Prykmestarin juotavassa pullassa kardemumma löytyy heti ensimmäiseksi tuoksussa. Pullataikinan mauste tuntuu nenässä heti ja varsin terävänä. Jäljessään tämä kuljettaa ilmeisesti paahtomaltaita, jotka sekoittuessaan antavat tuoksuun jotenkin lakritsaisen häivähdyksen. Baarimikolta sain kuulla, että siihen se kardemumma jääkin, mutta en usko ennen kuin maistan.

Kehvatsu, niinhän siinä näköjään pääsee käymään. Suuhun päästessään kardemumma katoaa melkein kuin pieru saharaan. Stoutille ominaisten paahtomaltaiden iskun jälkeen kuitenkin tuntuu pieni häivähdys jotain yrttistä... Olisiko se kaardemummaa? Koko makumysteerin viimeistelevät kuivakat humalat EBU-arvollaan 35.
Kun ajattelee, "mumman" häviämisen saattaa selittää se vahvaan mutu-tuntumaan perustuva fakta, että kardemumma on varsin hankala mauste annostella oikein. Se joko ei maistu ollenkaan, tai sitten se maistuu ja kunnolla. Tiedätte mitä tarkoitan, jos koskaan pullaa syödessänne olette puraissut kardemummahippuun.

Stouttina Kardemumma stout on varsin kevyt eikä suutuntumaltaankaan kovin paksu. Tämänkin kanssa kannattaa varata aikaa ja antaa tavaran hieman lämmetä jotta kaikki maku tulee esille. Odotellessaan voi vaikka miettiä kardemumman mysteeriä ja pohtia minne se häviää.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Synttärispeshul: Fuller's 2015 Vintage Ale

Rikon vähän käsityöläisoluiden maistelukomboa. Viime kesästä saakka kaapissani virunut Fuller's:in Vintage saa viimein paljastaa salansa. Hommasin rajatun erän oluen jo ajoissa ja olen säästellyt sitä erikoistapauksia varten.

Nyt on kuitenkin "erikoistapaus", sillä huomenna, 5.3. on meikäpojan synttärit! Melkeinhän tässä kohta ollaan vintagea itsekin!

Kirjoittajan kommentti: Tämä maistelu suoritetaan kotikonnuillani Pohjois-Savon Sukevalla.


Fuller's:in panimot on tuottanut Vintage Aleja jo vuodesta -97 asti, olut per vuosi. Vintage on yhdistelmä vuotensa parhaista maltaista ja humaloista sekä suorittanut loppukäymisensä pullossa. Vuoden 2015 Vintage on tehty lattiamallastetuista Maris Otter maltaista ja humaloitu Target-, Northdown-, Challenger- ja Goldings humaloilla. Kaikki tietenkin Brittein omaa tuotantoa. Voltteja tässä on topakat 8,5%, joten kyllä tämä varmaan jossain vaiheessa tukkaan nousee.

Ja tottakai jokainen Vintage Ale pullo on numeroitu. Itselleni sattui nro. 107 444.

Pullo rapsautettiin auki vanhalla kunnon Riemunopalla!

Vintage Ale on väriltään punertavan ruskea ja pullokäyneeksi melko kirkas! Tällä kertaa olinkin viisas enkä rumputellut pullon pohjalta moskia messiin. Vaahtoa oli kohtuullisesti mutta se hävisi melko pian. Tuoksu on makeahko ja hassulla tavalla myös hieman lakritsainen. Tämäpä jännää...

Lakritsaisen tuoksun jälkeen odotin maun olevan vähintäänkin yhtä jännä. Maku on kyllä erikoinen. Maltainen hedelmäisyys joka syöksyy sitten neljän humalalajikkeen luomaan happamaan syleilyyn. Tässä kyllä on löydetty varsin hyvä tasapaino maltaiden ja humaloiden kanssa. Maris Otter on minulle täysin uusi mallaslaji, mutta soisin sitä käytettävän enemmänkin, jos sillä saadaan tällaista aikaan. Todellinen nautiskeluolut, juuri sopiva vuosipäivän juomingiksi!

Hyvä olut. Olisi kait tämä ollut joskus arvokaskin, jos olisin jättänyt juomatta. Mutta mitäpä sitä säästelemään, kun synttäritkin on kuitenkin vain kerran vuodessa!

torstai 2. maaliskuuta 2017

Lekalla päähän! Alkon Käsityöläisoluet 2017: Saimaan Juomatehdas - Brewer's Special Copper Mallet Red Ale

Torstai, sehän on vähän niinku pikkulauantai jos keskiviikko on pikkuperjantai. Joten olisi taas aika korkata seuraava vuoden 2017 Alkon käsityöläisolut. Tämän kertainen nautintoaine on tyyppiään Red Ale, jota Alkon kuvasto kuvailee seuraavanlaisesti:
"Meripihkanruskea, samea, keskitäyteläinen, voimakkaasti humaloitu, hedelmäinen, pähkinäinen, kevyen sitruksinen, mausteinen, pitkä."

Etiketissä oleva "home" viittaa todennäköisesti tähän olueen liittyvään nippelitietoon. Copper Mallet on nimittäin tehty yhteistyössä kotkalaisen kotiolutharrastajan Harri Puhakan kanssa. Puhakka on ansainnut tittelin vuoden kotiolutmestari vuonna 2016 ja olut on tehty hänen reseptinsä mukaan.


Kuparinuija on kuin onkin ruskeaa, vaikkakin hyvin tummaa sellaista. Sameus vielä korostaa tätä tummuutta, saaden tavaran värityksen näyttämään varsin kotikaljamaiselta. Vaahto jäi niukahkoksi ja ohueksi joka hävisi melkein yhtä nopeasti kuin tulikin. Tuoksu Copper Malletissa on alemaisen kirpakka, kantaen mukanaan vihjeitä niin maltaisuudesta kuin humaloinnin potkuistakin.


Maku on hyvinkin maltainen! Copper Mallet:ssa käytettyjen suomalaisten Red Ale-, Vienna- ja Crystal-maltaiden kombo mossahtaa kielelle ensimmäisenä, levittäen lämmintä pähkinäisyyttä makunystyröille. En tiedä yksittäisten maltaiden ominaisuuksista, mutta tässä tämä yhdistelmä toimii varsin hyvin.

Humalointi tuo mylläkkään sopivaa kuivakkuutta. Humaloina tässä on käytetty peräti kuutta eri lajiketta joista Citra-, Centennial, Cascade ja Magnum ovat ehkä ne tutuimmat. Loput kaksi ovatkin sitten meikäpojalle vähän vieraampia, nimiltään Perle ja Styrian Goldings. Humalointi on niin sanotusti keskinapakkaa, vaikka EBU näyttääkin 54.7 yksikköä. Kantavierteen makeus saattaa pehmentää pois pahimmat rähinät. Toisin kuin muissa suodattamattomissa, tässä hiiva ei maistu läpi niin pahasti. Pientä ns. turkkia on tässäkin, muttei niin paljon että meno ihan tumppuuntuisi.

Copper Mallet:in makua voisi kuvailla yhtä aikaa maltaiseksi ja humaloiduksi. Sopivalla mausteisuudella, pähkinäisyydellä ja kirpakkuudella makuyhdistelmä sopii hyvin nautiskeluun. Saimaan Juomatehdas suositteleekin tätä nautittavan Riistaruokien, barbequen, burgereiden ja mausteisten ruokien kaverina. Varmasti toimii!

lauantai 25. helmikuuta 2017

Alkon Käsityöläisoluet 2017: Lammin Sahti - Hippiäinen

Hoplaa! Pääsen viimein aloittamaan näiden tämän kauden käsityöläisoluiden maistelun. Ensimmäisenä kunnian tulla juoduksi saa metsiemme pienin lintu, Hippiäinen. Eläinrääkkäykseen en kuitenkaan alennu, sillä tämä lintunen on juotavassa muodossa.

Lammin Sahti tunnetaan varmaan parhaiten tietenkin sahdistaan. Lammilaiset ovat kuitenkin tehneet paljon muutakin kuten esimerkiksi Käki-katajaolutta ja Pulu-mansikkasiideriä. Lammin Sahti on edelleen Suomen vanhin toiminnassa oleva pienpanimo. Paneminen, tai siis sahdin valmistus, alkoi jo vuonna 1987. Panimo näyttäisi kiertävän ahkeraan SOPP:ssa, eli Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtumassa.


Lammin Sahti osallistui tämän vuoden Alkon Käsityöläisolutkampanjaan omalla Strong Alellaan, Hippiäisellä. Tämä on oman muistini mukaan ensimmäinen kerta kun Lammin tuotteita on ko. kampanjassa joten pakkohan tätä oli sahdin ystävänä ottaa. Ihan vain melkeimpä pelkästä mielenkiinnosta. Kyseessä on suodattamaton pintahiivaolut, joten kaatamisen kanssa pitää olla taas tarkkana.


Pullosta ulostautuessaan Hippiäinen onkin oletettua tummempaa. Niukalla vaahdolla varustettuna jopa varsin esteettisen näköinen tapaus. Lasista leijaileva tuoksu on ehkä tähän mennessä erikoisin vastaantullut. Hyvin hedelmäinen, kirpakka mutta silti suodattamattoman hiivainen tuoksu tuo mieleen enemmänkin siiderin.

Maultaan Hippiäinen sopii erikoiseen tuoksuunsa. Alkuvaikutelma paksun toffeemainen, kuin peukalonpään kokoinen pala hyvää fudgea. Toffeen paksuutta tulee pehmentämään pieni hiilihappoinen rykäisy lempeällä humalalla. Hippiäisen meininki on yleisen karamellimaltainen. Toffeisuus ikään kuin nousee kitalakeen, vähän niin kuin toffeekarkeillakin on tapana jämähtää kitalakeen kiinni.

Hartaasti maistellessa karamellien alta löytyy muutakin. Pohjalta löytyy niin kypsää hedelmää kuin yrttisyyttä. Hedelmäpuolella taidan havaita ihan omenaakin, yrteistä en osaa oikein sanoa kun en ole hortologi.

Hippiäinen on erittäin hyvä aloitus tälle olutmaisteluiden sarjalle! Erikoisen näköinen, tuoksuinen ja makuinen Hippiäinen olisi varmasti loistava puheenaihe illanistujaisiin. Alkon katalogi kuvaileekin tätä muun muassa seurustelujuomaksi. Strong alena Hippiäinen on kokoaan isompi, alkoholirosenteiltaan peräti 7.0%!

tiistai 14. helmikuuta 2017

Hospoda Korunan Kausihanassa: Thornbridge Jaipur IPA

Mitä sinkkumies tekee ystävänpäivänä? No menee olutravintolaan oluelle!

Tällä kertaa Hospoda Korunan kausihanaan on rantautunut Thornbridge-panimon Jaipur IPA. Thornbridge on siis tuottanut oluitaan jo vuodesta 2005 saakka, kun kymmenen tynnyrin panimo perustettiin Thornbridge Hall:iin. Panimon oluet ovat nauttineet olutkansan suosiota varsin laajalti ja moni Thornbridgen olut killuukin esim Pint Pleasen suosituimpien oluiden listalla. Aiemmin maistoinkin ja blogiin kirjoitin arvioni suositusta Thornbridge Halcyon:sta. Käykäähän muistin virkistämiseksi lukemassa, jos kiinnostaa.


Perinteisesti IPA-lasista tarjoiltu Jaipur on tuoksultaan erikoinen. Tavallaan odotetusti hedemäinen, mutta kuitenkin kierolla tavalla jopa marjainen tuoksu lupailee makeaa, mutta silti monimutkaista makua. Tuoksusta löytyy myös monelle IPAlle tuttuun tapaan sitruksisia vivahteita. Mutta ei ole tuoppiin katsominen ennenkuin aletaan maistelemaan.


Kuten tuoksu vähän kertoilikin, Jaipur osoittautui juurikin niin monimutkaiseksi kuin arveltiin. Makumatka alkaa räväkästi kulkien humalaisen happaman ylämäen kuivakan harjanteen yli vain laskeutuakseen kukkean hedelmäiseen laaksoon. Laakson hedelmäinen kattaus on niin laajan oloinen ettei siitä meinaa erottaa yksittäisiä makuja.

Yrittämällä yritin ja hartaasti maistelin mutten meinannut saada hedelmäosastosta mitään tolkkua. Kuvailemani kukkean hedelmälaakson sisältö on niin moninainen, ettei siitä meinaa oikein erottaa yksittäisiä makuja. Kaikki on siltikin syvässä harmoniassa keskenään. Jos tähän nyt pitäisi jotain kuvailla, niin ensimmäinen mieleen tuleva maku on appelsiininkuori. Satunnaisia yrttejä sekaan roiskittuna. Varmaankin joku tarkemman maun omaava voisi tässäkin minua valistaa.

Jaipur IPA on humaloinniltaan reippaan oloinen. EBU on kuitenkin vain 43,9 joten ihan ääripäissä ei vielä liikuta. Nelosoluen vahvuisena tämä on myös hieman topakampaa tavaraa.

Loppusanoina Jaipur on varsin mainio seurustelu IPA. Maku ei huonone hieman lämmetessäänkään, vaan itseasiassa Jaipurin kukkeampi puoli nousee paremmin esille loppua kohden. Hyvää Ystävänpäivää!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Ruista rrrkele! Panimo Hiisi - Ruisperkele Extra IPA

Vaikka käsissäni olisikin läjä uusia käsityöläisoluita on silti pakko tyhjentää näitä vanhoja pois! Pitkään varastossa kummitellut Ruisperkele saa nyt kunnian juhlistaa perjantaita rukiisella extra ipaisuudellaan. Tähän olueen on muuten CMX:llä oma piisikin!


"Pahan päivän irvisilmä, sadon nurja noutajainen.
Miehen viepi marrasmieli, sylen syvään juurakkoonsa."


Ruisperkele on näköjään siivoton ja suodattamaton. Tällä kertaa olin kuitenkin "viisas" ja en huljutellut kaikkia moskia pohjalta lasiin mukaan. Jotain sattumia sieltä silti tuli, mutta tällä kertaa oluesta näkee läpi! 

Laitetaampas "itseoikeutettu" musiikki soimaan ja sitten maistelemaan.
 

"Ruuuisperrrrkele, rruUisPErrrkele!" jne. Samaan tapaan kuin biisissä veisataan pitää tuoppia nostaa. Juomapeli: aina kun kuulet sanan ruis, ja perkele yhdessä, JUO.


Hieman se on sameaa ja tuommosta hieman punertavaa. Vaahtoa just kivasti, mutta tuoksupuolta tässä ei juurikaan ole tarjota. Ehkäpä pientä hedelmäistä vivahtelua jostain sieltä kaukaa, muttei mitään kovin päräyttävää.

Rruuuuisprrkele! Kyseessä on kuitenkin Extra IPA, joten humalointia on niin että kulmakarvat palaa. Hävyttömästi huutavan humalarynnäkön jälkimainingeissa seilaa se itse pääosan esittäjä eli ruis(perkele). Ruis(perrkele) näyttäytyy osassaan happaman kuivakasti, lähes Kaurismäkimäisen kuumottavasti tuijotellen. 

Kaiken noitumisen pohjalta kuitenkin löytyy sitä itseään. Kuin kossupullon korkki, makujen pohjalla kimmeltää maltainen, rapsakka lämpö ikään kuin sovittelemassa edellään kulkeneen humalaisen rukiin(perkeleen) tekemät pahat teot ja irvistyneet naamat.

Hiisin Ruisper(rr)kele on nimensä veroisesti perkeleellistä kamaa. Potkii kuin siikaset kurkussa ja 8.5% 'holit tuovat meininkiin omat rytminsä samalla kuin korahtavat nuppiin. CMX:n Ruisperkeleen taustalla soidessa voi tuntea itsensä hiljaa vaipuvan kovaääniseen mökkihöperyyteen, vaikka asuisikin keskustassa.

Kaikin puolin asia(perkele) olut. Suosittelen lämpimästi, ellei topakka humalointi aja etäämmälle. Hiisi suosittelee Ruisperkelettään nautittavan BBQ-lihan ja vahvojen juustojen kanssa. Olkoon Ruis(prkl) kanssanne!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Juhlaoluen paikka: Osuuskauppa Maakunta 100 vuotta! Onnea!

Näläkämään oma osuuskauppa on jo suunnilleen Suomen ikäinen. Sata vuotta täyttänyt osuuskauppa Maakunta on päättänyt juhlistaa taivaltaan teettämällä itselleen oman juhlajuoman. Mikäpä olisikaan soveliaampi juoma vaatimattoman maakunnan vaatimattomalle osuuskaupalle kuin rehti Pils-tyylinen olut? Oluen on pannut ja pulloon saattanut tuttu ja turvallinen Vakka-Suomen panimo.


Osuuskauppa Maakunta on porskuttanut Kainuussa jo vuodesta 1917 saakka. Perutettaessa osuuskauppa otti periaatteekseen seuraavanlaisen aatteen:

"Puolueettoman Maakunnan tarkoituksena on toimittaa väestölle sen tarvitsemia tuotteita ja kerätä sekä välittää maatalouden tuotteita edelleen".

Alunperin Paltamon Mieslahdesta ponnistanut Maakunta laajensi pikkuhiljaa ensin leipomoihin ja kahviloihin. Sota-aikana ja sen jälkeen laajennettiin myös hotellipuolelle. 1960-luvulle saavuttaessa Maakunta oli jo ujuttautunut likimain kaikille aloille mitä silloisessa Suomessa oli. -70-80 -luvuilla Maakunta kuitenkin joutui karsimaan toimintaansa ja luopumaan muun muassa autokaupoistaan. 90-luvulle tultaessa henkilöstömäärä oli tippunut alle kahdensadan edelliseen 482:n verrattuna.

Nykyään Maakunnalla menee kuitenkin ilmeisen hyvin sen ollessa sijoittanut Kainuuseen jo yli 120milj. euroa. Myymälöitä löytyy ympäri seutua ja jäseniä yli 30 000 ja palkollisia jopa viitisen sataa!

Mutta katotaampas nyt sitä olutta.


Maistelupaikkana toimii tottakai jo melkein omaksi olohuoneeksi muodostunut olutravintola Hospoda Koruna. 

Oluttyylinä kyseessä on siis perinteinen Pils. Prykmestar Pils:in tuntevat osaavat jo varmaan aavistella mistä hommassa on kyse ja arvaus osuu melko varmasti oikeaan. Väri on tuommoinen tumman olkimainen ja tuoksu kevyen maltaisa. 

Makupuolella mennään hyvin perinteikkäissä merkeissä. Maakunta Juhlaolut on alkuun hieman makeahko, muuttuen loppua kohden hennon maltaiseksi ja lämpöiseksi. Helposti lähestyttävää pilsiä siis joka ei humaloinnillaan riehu. Hitaasti siemaillessa olut pääsee hieman lämpenemään, jolloi makean puolelta saattaa avautua jopa hunajaisia vivahteita. Jotain sellaista mitä ei välttämättä näin vaalealta oluelta osaisi odottaa.

Lopputuloksena Maakunta Juhlaolut on turvallinen valinta juhlajuomaksi. Helposti lähestyttävä olut sopii varmasti moneen makuun ja jopa se Jormuan peräkylän junttura saattaa tästä tykätä sen ainaisen Koffin sijaan. Juhlaolut on vain kolmosen vahvuista, joten tätä löytynee kaikista Maakunnan marketeista ja ravinteleista. Malja sille!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Lahjoitusolut vol. II: Amager Bryghus - The Lady of Cofitachequi

Oletteko koskaan tutustuneet naispuoliseen intiaanipäällikköön? En minäkään. Mutta nyt olen lähdössä tanssiin yhden sellaisen kanssa. Olkoonkin nestemäinen!

Hyvä ystäväni Olli lahjoitti minulle tämänkertaisen maistelukappaleen jo taannoin, mutta vasta nyt sain sen väännettyä auki ja tuoppiin. Anteeksi Olli viivästys, olen ollut laiska.
 
The Lady of Cofitachequi on siis Tanskalainen India Pale Ale ja tukee nimensä Amerikan historiaan. Olut on nimetty Cofitachequi-heimon legendaarisen heimopäällikön mukaan, jonka puhutaan olleen koko historian ainut naispuolinen intiaaniheimopäällikkö. Cofitachequin rouva joutui espanjalaisten valloittajien kidnappaamaksi, mutta onnistui myöhemmin pakenemaan kaappareiltaan. Arvon rouva myös onnistui johtamaan heimoaan niin hyvin, ettei Spaniardit onnistuneet valtaamaan Cofitachequin alueita. Intiaanit kun kuulemma kävivät polttamassa espanjalaisten rakentamat linnoitukset. Tästä tuhopoltosta huhutaan selvinneen vain yksi jokaista 120 espanjalaista kohden.

Näin siis kertoi pullon etiketti.


Lasissa nätisti istuessaan arvon rouva paljastuu vaalean oljen väriseksi, eikä suinkaan päivettyneeksi. Samalla myöskin huomataan, että The Lady on suodattamaton! Eli semmonen, HähstägNoFilters-meininki. Tuoksupuoli on vaisunlainen, johtuen joko hieman nuhaisesta haistimestani tai sitten jostain muusta. Kuitenkin kunnolla sisään hengitettäessä on havaittavissa IPA:lle tuttua sitruksisuutta ja pientä tiskiaineen häivähdystä.

The Lady of Cofitachequi:n ensipotkaisu oli varsin ynseä vielä neitseellisellä kielellä. Humalointi sähähti, pistellen kuin kymmenen intiaanin nuolet. Humaloinnin luonteesta vastaavat Amarillo-, Simcoe- ja tietenkin Citra-humalat. Suodattamattomuus tulee esiin humalasuhinan päätteeksi esiinnousevalla kuivakalla hiivaisuudella.


Lämmetessään Cofitachequin Rouva omaksuu hieman enemmän hedelmäisyyttä. Esiin nousevat sitruksiset ja ruohoiset aromit pehmentävät oluen yleisetä tunnelmaa. Seassa on havaittavissa myös pientä hunajaisuutta antaen rouvalle myös makean puolen. Tätä nyt melkein kannattaa nauttia suosituslämpötilaa lämpimämpänä!

Kiitos Ollille makoisasta oluesta! Näihin kannattaa tutustua muidenkin, sillä Amagerilta tuntuu löytyvän hyvinkin livakoita juomia. Kippis ja ugh!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Hospoda Korunan Guinness-hanassa: Guinness Nitro IPA

Mikä tulee ihmisille mieleen kun sanotaan Guinness? Ennätysten kirja? Vaiko se musta, paksu ja mämminen keitos jota saa ja kannattaa odottaa?

Nyt on Hospoda Korunan Guinness-hanassa kuitenkin jotain muuta kuin sitä vanhaa tuttua. Guinness on lanseerannut oman IPAnsa, Nitro IPAn! Joka muuten lanseerataan Euroopassa ensimmäiseksi Irlannissa ja Suomessa. Kyseessä ei siis ole mikään tölkkitavara, vaan tämä on ihan hanassa kuten kuuluukin!


"Guinness on luonut aivan uudentyyppisen IPA-oluen, jossa Guinnessille ominaisen typpi-seoskaasun avulla tuoppiin saadaan paksu, kestävä vaahtokukka. Typpi Tekee oluen tekstuurista pehmeän, ja paksu vaahtokukka suojelee IPA-oluelle tyypillistä vahvaa makua ja aromia." -Hospodan virallinen esite.

Tuoksultaan Nitro IPA ei ole juuri mitään, tai sitten talvi on tehnyt temppuja ja tukkinut nenäni. Mutta kuitenkin, stout-Guinnessin ystävät löytävät Nitrosta saman kermaisen paksun vaahdon kuin aina ennenkin. Tätäkin siis joutuu hieman odottelemaan ennenkuin pääsee kastamaan viiksiään vaahtoon. Vaahdon asetuttua paikoilleen, Nitro paljastaa varsin nätin meripihkan värisen itsensä.


Nitron suutuntuma on hyvin samanlainen kuin stoutissa, eli paksu, maltainen ja kermaisen pehmeä. Mutta tässä ei ole samanlaista kahvi-aromia kuin perus "kinesissä". Myöskään maku ei ole heti ensi alkuun yhtä... tuhti. Mutta sitten taas, kyseessähän ei olisi IPA jos se olisi. Makuasioissahan tämä siis on osin hyvin samanlainen kuin tummempi ja tuhdimpi isoveljensä.

Tumman paahteen ja maltaan alta kuitenkin humalointi nostaa päätään. Esitteessä sitruunaiseksi mainostettu humalointi kyllä hieman kopistelee, mutta jää kuitenkin vähän rauhallisen puoleiseksi. IPAksi Nitro on melko lempeä, EBU:n ollessa vain 34. Helposti lähestyttävä siis. Eikä luulisi kokemattomankaan irvistelevän tätä siemaillessaan. Humaloinnin voi kuvailla olevan pieni heräte paahteisen maltaan rauhoittavan lämmön jälkeen.

Loppusanoina; Nitro on helppo, eräänlainen stout-IPA jossa yhdistyy Guinnessin tuttu tapa tehdä kuulua stoutiaan ja tuulahdus "uudesta maailmasta" IPA:n muodossa. Henkilökohtaisesti kokemus vähän lässähti sillä odotin Nitro IPA -nimisen oluen olevan jotain varsin räväkkää. Kuin nitroglyseriini. Mutta tämä lunastaa kaiken sen mitä lupaa. Erinomainen nautiskelu ja seurusteluolut jos ei aina jaksa sitä mämmiä juoda.

Hospoda Korunan ikiomasta Guinness-hanasta sitä löytyy. Käykäähän kokeilemassa ja kertokaa oma mielipiteenne!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Huh mikä nimi! Flying Dutchman - Black is Black and I Want My Baby Back, Black Rye IPA

Alkaa pikkuhiljaa tämä valtaisa olut-backlogi purkautumaan. Viimeksi leimahdettiin, tällä kertaa en vielä tiedä mitä mutta nimi on ainakin sellainen jota ei pysty kovin nopeasti sanomaan. Tai kovassa tuiskeessa. Vuorossa siis Flying Dutchman -panimon Black is Black and I Want My Baby Back Black Rye IPA. Mustaa ruis-ipaa siis. Nimen voisi melkein lyhennellä suosiolla B.B.I.W.M.B.B.:ksi.


Flying Dutchman kuvailee itseään paimentolaispanimoksi, tai NoMad Brewery:ksi. Sen perustajana toiminut Ronald de Waal tituleeraa itseään todelliseksi lentäväksi hollantilaiseksi, sillä hän on pannut olutta niin Suomessa, Hollannissa kuin Belgiassakin, kaveeraten aina parhaiden käsityöläispanimoiden kanssa. De Waal siis siirtyy panimosta toiseen, panemaan. Varsinainen panomies.

Tosiaan, vuonna 1997 Ronald de Waal toimi pienen Espoolaisen käsityölaispanimon leivissä, kehitellen uusia makuja. Espoosta Ronald sai pontta kasvuun ja päätti perustaa Diamond Beer Brewing Companyn. Hänestä on muodostunut eräänlainen trendsetteri, esitellen Suomalaisille uudenlaisia oluttyylejä. Ronald onkin virallisesti palkittu työstään Suomalaisen olutkulttuurin hyväksi. Nostakaamme siis tuoppia Ronal de Waalille!

Näyttäisi muuten kaikilla tämän panimon oluilla olevan vähintäänkin yhtä mielenkiintoiset nimet. Löytyy muun muassa More Complicated Than Your Girlfriend Stout, Flower Power Hippy Dippy All Things Pretty American Amber ja Flip Flopped White Socked Strong Hopped White IPA. Nämähän peräti rimmaa!


Komeasti vaahdoten lasiin solahtava Black is Black and I Want My Baby Back on todellakin mustaa. Tuoksultaan B.B.I.W.M.B.B tarjoaa paahdettua mallasta ja vähän myös kaffia. Flying Dutchman kuvailee sivuillaan tätä sanoin; "heavenly refreshing taste and the coulour so black that even the gothic prince of darkness would give thumbs up." No, en ole pimeyden prinssi mutta väri on kyllä synkeä kuin ulkona vallitseva talvi.

Maku on kyllä yllättävän raikas näin pimeäksi tavaraksi. Tässä sitä ruista oikeasti on, toisin kuin aiemmin maistetussa Winter Star:ssa jossa sitä oli vain nimeksi. Rukiinen tuulahdus tupsahtaa esiin ensimmäisenä, luoden happaman vaikutelman jota sitten käytetyt Centennial, Columbus, Chinook, Amarillo, Simcoe ja Citra humalat komppaavat kuin hyvä taustabändi. Humalalauman hedelmäisyys tirskahtaa sopivalla makeudella.

Kaikkiaan maku on IPA:ksi varsin tuhti. B.B.I.W.M.B.B jättää suuhun pitkän kahvisen jälkimaun joka ikäänkuin tarttuu kiinni kitalakeen. Jos tätä nyt vertaisi vaikka siihen kuuluisaan OLVIn Black IPAan, niin kyllähän tämä nyt pesee sen mennen tullen. Sanottakoon että tässä on monimutkaisen nimen lisäksi enemmän luonnetta. Hapokkuuttakin on vähemmän.

Loppusanoina Black is Black and I Want My Baby Back on mustien ipojen sieltä tuhdimmasta päästä. Tämmöinen IPA jota voi juoda niinkuin Porteria. En sitten tiedä onko se teidän mielestänne hyvä vai huono asia.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Niin mikä? Maistelussa: Panimo Hiisi Leimaus, Mango-Habanero IPA

Vuodenvaihdos on taputeltu ja pommit ammuttu. On siis aika leiskauttaa vuosi 2017 käyntiin jollain varsin hämmentävällä. Hiisi on kyllä tullut tutuksi jännillä oluillaan, mutta nyt tuntuu että mentiin sen kuuluisan jännän äären toiselle puolelle.

Hyvät naismaiset herrat ja herrasmaiset naiset! Peruna-Salmiak- eiku, Ananas-sinap- sääh...
MANGO-HABANERO!

"Tulen väen tavat tekevät tulen luonteen - Leimauksen luonteen luovat kotimaiset maltaat, uuden maailman humalat, habanero sekä kypsytysvaiheessa lisättävä mango."

En ole mikään chilipää tai muuten tulisen evään suurin fani. Joten vähän jännättää tämä hedelmien kombinaatio. Leimaus suositellaan pullon etiketin mukaan nautittavaksi psykedeelisen rockin säestämänä, joten laitetaampa se The Doorsin Light My Fire soimaan ja nostetaan lasia lähemmäs!


Tuoksu on ainakin lempeän hedelmäinen ja väri myös kukkean keltainen. Nuuhkaisun hedelmäisyyden avaa mausteena käytetty mango, tarkemmin mangosose. Lopun viimeistelee IPA:lle tyypillisesti humala. Suodattamattomana tämä on myös varsin sameaa, kuten kuvasta voi joku päätellä.

Mutta juupelis, voe tokkiisa ja huhhuh. Leimauksen maku on seikkailu itsessään! Tämän oluen maku avautuu suussa ikään kuin vaanien. Ensin mangon, lempeän makea hedelmäisyys pehmittää aistisi ja saa sinut laskemaan puolustuksesi. Mangon imussa saapuva humala vauhdittaa menoa.

Mutta sitten, kun luulit menon rauhoittuneen, kaiken mangon rakentaman makeuden alta habanero hyökkää esiin rääkyen ja kipinöiden kuin itse tulen väki räjähtäen kielellä napalmin lailla saaden koko makumaailman palamaan! "Some men like to watch the world burn." Habaneron lämpöaalto viimeistelee koko toimituksen pitkäkestoisella jälkipoltteella. Tämä niin sanottu makujen Highway to Hell toistuu jokaisella huikalla ja jokainen kerta on kuin eka kerta.

Ei perhana. Nyt on kyllä sanottava että Hiisi osaa kyllä tehdä oudonkuuloisesta yhdistelmästä hemmetin toimivaa kamaa. Leimaus korventaa kurkkua, saaden veren kiertämään pakkasen kangistamissa suonissa. Takkatulen loimotusta ja hyvin lämmitetyn saunan löylyä, sitä tässä on.

Mikäli luette blogiani, arvoisa Panimo Hiisin väki, suurkiitokset tästä oluesta! Saitte Leimauksella viikseni väpäjämään juuri oikealla taajuudella! Ehdottomasti yksi parhaista maistamistani oluista.