Venäläislöytö: Hamovniki Venskoje

XAMOBHNKN!

BEHCKOE!

Hassua sinällään, että tämä kyseinen pullo löytyi Iisalmen cittarin oluthyllystä. Cittarin olutosasto oli melko pieni, mutta sitäkin monipuolisempi! Saisi Kajjaanin serkku ottaa mallia.

Silmiini tämä pisti sekä erikoisen pullonsa, että venäläisyytensä vuoksi. Suomalaisia ja läntisiä oluita on tullut maisteltua melko paljon lähiaikoina. Eiköhän olisi hyvä välillä vähän suomettua ja ottaa selvää myös veli venäläisen oluttuotannosta?

Hamovnikiä tuotta "Moskovskaja Pivovarennaja Kompanija". Eli ilmeisemmin moskovalainen olutkomppania ja englanniksi Moscow Brewing Company. MPK roihahti käyntiin herran vuonna 2008 Mytistsi:ssä Moskovan alueella ja tituleeraa itseään Venäjän moderneimmaksi panimoksi. Panimolta löytyy myös oma logistiikkaosastonsa joka löytyy muutaman kilometrin päästä Moskovan kehäteistä. MPK aloitti tuotantonsa vaatimattomalla 2,4 miljoonalla hehtolitralla, ja on siitä sitten kasvattanut tuotantoaan seitsemään miljoonaan hehtolitraan. Huh huh.

Mutta miltäs se äiti venäjän tuotos maistaa? Pullo ainakin aukeaa ihan ilman työkaluja repäisykorkin ansiosta.

Mmm... Meripihkan sävy ei ole koskaan huono merkki. Vai pitäiskö tästä vetää kommunistisia johtopäätöksiä?

Tuoksu vastaa perinteistä lager-olutta. Löytyy mallasta ja hieman humalaa. Väri tuo itseasiassa mieleen jonkun sortin marjamehun, mutta toivottavasti maku ei vastaa väriä. Suodatettuna oluena Venskoje ei tietenkään vaandonnut tai meuhkannut vaan on kirkas kuin Volgan yläjuoksu.

Vienna aleksi luokiteltu olut ottaa nimen tuoman vastuun hyvin haltuun. Maku on maltaisen kuivakka ja hieman hapokas. Humalointia ei ole turhan paljoa, joten fiilis pysyy makeahkona. Humalointi nostaa päätään kuin kansannousu, mutta hempeästi hedelmiä heitellen.

Pint Please ammentaa tietoa suurella kauhalla, ja kertoo että Hamovniki Venskoje:n panohommissa on käytetty Vienna Lagerille tyypillisiä maltaita. Kuten semmoista kuin "Viennanna" ja Cara Red. Näiden lisäksi punaisella torilla marssii lauma karamellimaltaita. Humalointia on lähdetty hakemaan Saksasta Sapphiren ja Tettnager:in muodossa.

yра!

Harashoo! Hamovniki Venskoje kääntyikin oikeaksi yllättäjäksi, jos suoraan puhutaan. Ensinnäkin vihreä pullo hämäsi luulemaan tavaraa ihan tavalliseksi lageriksi. Makukin oli varsin kohdallaan. Olisin ehkä toivonut vähän enemmän potkua tai raisumpaa mallasta, mutta kaikkea ei aina voi saada. Kuitenkin hyvä olut ruokakauppaolueksi!

Vastakarvaan! Wold Top - Against the Grain gluteeniton olut

Tämä on omistettu kaikille teille joille kotimaiset viljat tuottavat pahaa mieltä ja -oloa! Joku aika sitten juttelin oluen maistelusta erään tuttavani kanssa. Kaverini kertoi olevansa kiinnostunut oluista ja niiden maistelusta, mutta keliakia pistää pahasti jauhoja suuhun. Otin siis asiakseni maistella ja kertoilla!

Tässä maistelussa vertaan gluteenitonta kolmosolutta tavalliseen kolmoseen. Tämä tavanomainen olut sattuu tällä kertaa olemaan ihan vaan A.Le Coq.

Against the Grainin pannut panimo Wold Top on suhteellisen tuore tapaus. Vuonna 2003 Englannin Yorkshiren Wold:siin panimon perustivat maanviljelijät Tom ja Gill Mellor. Mellorit ovat ottaneet asiakseen tehdä laatuoluita jo kolmannessa ja neljässä polvessa! Eka olut valmistui tarkoitusta varten muunnellussa ladossa. Ilmeisesti raaka-aineet oluisiin tulevat panimon omista pelloista ja vesi omasta kaivosta. Oluita Wold Top tekee bittereistä real aleihin. Seassa on tietenkin tämä gluteeniton tuttavuus, Against the Grain.

Vasemmalla A.Le Coq ja oikella Against the Grain.

Väriltään ja tuoksultaan Against the Grain vastaa aikalailla tavanomaista keskiketterää. Againstin tuoksu on ehkä rahtusen raikkaampi kuin Coq:ssa. Hieman tihrustelemalla voi havaita sen myös olevan väriltään pikkuriikkisen tummempaa, tai sitten se johtuu lasista.

AtG:n maku on oikeastaan hyvä! Vaikka gluteenittomat leivät ovat aina vähän väljähtyneen näköisiä, niin tämä ei siltä maistu. Laakerimaltaasta ja maissista tehtynä tämä kyllä maistuu vähän Sol:ta tai Coronalta, nyt kun oikein miettii. Maku on häviävän hedelmäinen, sisältäen rönsyjä sitruunaan ja johonkin ihmiskunnalle vielä tuntemattomaan hedelmään. 

Kuinkas käy suora vertailu? Vasemmassa nurkassa pullistelee yleisön suosiota nauttinut A.Le Coq ja oikeassa nurkassa, maaseudun tarmoa puhkuva uusi tulokas Against the Grain! 

DING!

A.Le on hyökkäyksessään paljon hapokkaampi kuin AtG, mutta ottaa makumittelössä napakan koukun leukaansa. Against the Grainin isku ei jää pelkkään yhteen makuun, vaan se piilottelee hanskassaan hedelmää, josta A.Le ei ole kuullutkaan! Uudet maut saavat A.Le Cogin hämilleen! Se keräilee itseään ja lataa seuraavaan lyöntiinsä AtG:n heikkouden; makean ohramaltaan. Tämä viljainen keksisyys nostattaa yleisössä aallon.

Against the Grain ei saa hyökkäyksestä ohranjyvää silmäänsä, vaan ottaa maissista omaa voimaa voittaa A.Le:lle viljan tuoman edun! Se napauttaa raikkaan oikean suoran ja maissintähkänomaisen vasemman snägäriheijarin A.Len ohimoon! A.Le Coq nöyrtyy uuden energian alla ja pyyhe lehahtaa kehään kuin nurmilintu!
DING! DING! DING!

Noniin, kisastudiosta kommentteja. Vääntö oli varsin tiukkaa, mutta tämän illan voittaja on selvillä. A.Le Coq voi häviöstään huolimatta pitää päänsä pystyssä kokemuksellaan ja hyvällä hinta/laatu-suhteellaan. Against the Grain saavutti uuden tietoisuuden tason ei-keliaakikkojen seurassa olemalla erikoisuudestaan huolimatta rehti ja rehellinen kansanolut.

Hospoda Korunan Vehnäviikot, Hanassa: König Ludwig Weissbier

Vehnäset ovat saapuneet Hospoon!  Karautin itsekin paikalle tarkastamaan kattauksen laadun ja silmiini pisti kausihanan uusi asukas. Kuningas Ludwig!

Ensialkuun myönnettäköön, että meitsi on itseasiassa varsin huono maistelemaan vehnäoluita. Ensikosketus vehniin oli joskus kauan sitten paikallisessa baarissa johonkin kädenlämpöiseen Warsteineriin, mikä ei jättänyt kovin hyvää muistikuvaa. Jospa tämä uljas tulokas saisi pääni kääntymään.

Heh, itseasiassa König tulee myös Warsteinerin panimolta. Panimona Warsteiner on perustettu jo vuonna 1753. Näinä päivinä Warsteiner on yksi Saksan suurimpia yksityisomisteisia panimoita. Warsteinerin samaa nimeä kantava lippulaivaolut on varmaankin Saksan suosituimpia pilsener-tyylisiä oluita.

Lasi on vehnäoluille perinteisesti korkea kuin Puijon torni! Sain muuten maistettavakseni astian ensimmäisen lasillisen, mikä kunnia korkata uusi satsi!

Kuten kuvasta näkyy, väri on suodattamattoman samea. Tuoksunsa puolesta tämä vaikuttaa melko periteiseltä vehnäoluelta. Königin tuoksu on kuitenkin hassulla tavalla paksun oloinen, ikäänkuin taikinainen.

Makunaan König Ludwig vahvistaa paksuutensa. Suutuntuma on paksuhko, ja mukana on normaaliin tapaan hedelmää. Suodattamattomuus saattaa tuoda nämä maut esille, sillä kielellä tuntuu pyörivän jotain banaanin ja ananaksen välimaastosta. Weissbier on varsin reiluhkosti hiilihapotettu. Mutta tässä ei kuitenkaan mennä limpparitasolle eikä olut kiehu suussa. Happoisuus tuntuu lähinnä pienenä raikkautena ja kihelmöintinä suussa.

Mutta missäs humalat! Ipoihin tottuneet makuhermoni etsivät kiivaasti humalantähkää tuopista, sitä kuitenkaan löytämättä. Olisin melkein toivonut pientä humalan puraisua, mutta ehkäpä se on liikaa toivottua näin perinteiseltä vehnältä kuin König Ludwig. Alkomahoolia tässä kuitenkin on nelosoluen verran eli 5.5%, joka varmistaa että kuningas pysyy hyvin ryhdissään.

Kuten aiemmin totesin, olen huono maistamaan vehnäoluita. Suuren määrän ja hitaan nautiskeluni seurauksena vehnäolut pääsee hieman ottamaan lämpöä, joka saattaa vaikuttaa makuun hyvinkin ratkaisevasti.

König Ludwig Weissbier on silti mukava tuttavuus joka avaa portteja vehnäoluiden outoon maailmaan. Mukava janonsammuttaja, varsinkin helteisillä päivillä!

Syysolutta keskikesällä: Pyynikin Ruby Jazz Ale

Huhheijaa, kolmena päivänä Kainuun Musiikkijuhlia rakentaneena meinaa ruveta selkää pakottammaan. Niin on kiirettä pitänyt, ettei ole ennättänyt olusiakaan maistelemaan! Mutta nyt on kuitenkin sen verran aikaa, että pystyn yhden maistelemaankin.

Tämän kyseisen Pyynikin Käsityöläispanimon öölin tilasin varta vasten Alkoon maistelua varten. Ruby Jazz Ale siksi, että sammaloituneessa kivisyömmessäin on sammaloimaton kohta punaisia aleja kohtaan. Niiden yleensä paahtomaltainen ja punerva olemus vetoaa meikäläiseen jollain jopa savolaisittain kieroutuneella tavalla.

Pyynikin Ruby Jazz Ale kuuluu panimon klassikot-sarjaan. Alunperin syysoluena julkistettu olut sisältää muun muassa sahtimallasta ja jännyytenä pihlajanmarjaa!

Heh, meitsi on päässy etikettiin.

Ruby Jazz osoittautuikin ruskeanpunaiseksi! Ei niinkään rubiiniseksi. Mutta ihmekös tuo kun olut on jätetty suodattamatta. Kuohuntaa ei juuri tapahtunut, vaikka vähän suoremmin kaadoin. Etiketin naisen tyyliin lasiin asetuttiin varsin hienostuneen arvokkaasti.

Tuoksu on öh, hiivaisa. Mallasta ynnä muunlaista hilpeyttä ei nenäni havaitse. Pienenpieni humalan kuivakkuus napauttaa hajuaistimiani ohikulkiessaan.

Makuasioissa humala hyrskyy vähän kovemmin. Rubyn EBU on niinkin iso kuin 50, mikä selittää kuivakkuuden. Hiiva hivelee mennessään suun perällä, mutta ei niin paljoa että maku taittuisi tunkkaisen jazz-baarin puolelle. Tottuneesti oletin että Ruby olisi tavallisen ruby- tai red alen mukaisesti paahteinen, mutta maltaat jäävät jotenkin seinäruusumaiseen asemaan. Kauhean makean paahteinen tämä ei ole.

Happamia, sanoi kettu. Pihlajanmarjat tuovat Rubyyn kivasti syksyista raikkautta ja happamuutta säveltämään ruskaa keskelle kesää. Kukapa sitä vuodenaikaa katsoisi kun on hyvää olutta.

Pyynikin Käsityöläispanimon Ruby Jazz Ale sopii varmasti suodattamattomien oluiden ystäville. Syksyn raikas rapsakkuus voisi tietenkin pönkittää makuelämystä paremmin kuin tämänhetkinen 23 asteen helle, mutta menee se näinkin.