Maukkaimmat maistelut

tiistai 17. tammikuuta 2017

Hospoda Korunan Guinness-hanassa: Guinness Nitro IPA

Mikä tulee ihmisille mieleen kun sanotaan Guinness? Ennätysten kirja? Vaiko se musta, paksu ja mämminen keitos jota saa ja kannattaa odottaa?

Nyt on Hospoda Korunan Guinness-hanassa kuitenkin jotain muuta kuin sitä vanhaa tuttua. Guinness on lanseerannut oman IPAnsa, Nitro IPAn! Joka muuten lanseerataan Euroopassa ensimmäiseksi Irlannissa ja Suomessa. Kyseessä ei siis ole mikään tölkkitavara, vaan tämä on ihan hanassa kuten kuuluukin!


"Guinness on luonut aivan uudentyyppisen IPA-oluen, jossa Guinnessille ominaisen typpi-seoskaasun avulla tuoppiin saadaan paksu, kestävä vaahtokukka. Typpi Tekee oluen tekstuurista pehmeän, ja paksu vaahtokukka suojelee IPA-oluelle tyypillistä vahvaa makua ja aromia." -Hospodan virallinen esite.

Tuoksultaan Nitro IPA ei ole juuri mitään, tai sitten talvi on tehnyt temppuja ja tukkinut nenäni. Mutta kuitenkin, stout-Guinnessin ystävät löytävät Nitrosta saman kermaisen paksun vaahdon kuin aina ennenkin. Tätäkin siis joutuu hieman odottelemaan ennenkuin pääsee kastamaan viiksiään vaahtoon. Vaahdon asetuttua paikoilleen, Nitro paljastaa varsin nätin meripihkan värisen itsensä.


Nitron suutuntuma on hyvin samanlainen kuin stoutissa, eli paksu, maltainen ja kermaisen pehmeä. Mutta tässä ei ole samanlaista kahvi-aromia kuin perus "kinesissä". Myöskään maku ei ole heti ensi alkuun yhtä... tuhti. Mutta sitten taas, kyseessähän ei olisi IPA jos se olisi. Makuasioissahan tämä siis on osin hyvin samanlainen kuin tummempi ja tuhdimpi isoveljensä.

Tumman paahteen ja maltaan alta kuitenkin humalointi nostaa päätään. Esitteessä sitruunaiseksi mainostettu humalointi kyllä hieman kopistelee, mutta jää kuitenkin vähän rauhallisen puoleiseksi. IPAksi Nitro on melko lempeä, EBU:n ollessa vain 34. Helposti lähestyttävä siis. Eikä luulisi kokemattomankaan irvistelevän tätä siemaillessaan. Humaloinnin voi kuvailla olevan pieni heräte paahteisen maltaan rauhoittavan lämmön jälkeen.

Loppusanoina; Nitro on helppo, eräänlainen stout-IPA jossa yhdistyy Guinnessin tuttu tapa tehdä kuulua stoutiaan ja tuulahdus "uudesta maailmasta" IPA:n muodossa. Henkilökohtaisesti kokemus vähän lässähti sillä odotin Nitro IPA -nimisen oluen olevan jotain varsin räväkkää. Kuin nitroglyseriini. Mutta tämä lunastaa kaiken sen mitä lupaa. Erinomainen nautiskelu ja seurusteluolut jos ei aina jaksa sitä mämmiä juoda.

Hospoda Korunan ikiomasta Guinness-hanasta sitä löytyy. Käykäähän kokeilemassa ja kertokaa oma mielipiteenne!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Huh mikä nimi! Flying Dutchman - Black is Black and I Want My Baby Back, Black Rye IPA

Alkaa pikkuhiljaa tämä valtaisa olut-backlogi purkautumaan. Viimeksi leimahdettiin, tällä kertaa en vielä tiedä mitä mutta nimi on ainakin sellainen jota ei pysty kovin nopeasti sanomaan. Tai kovassa tuiskeessa. Vuorossa siis Flying Dutchman -panimon Black is Black and I Want My Baby Back Black Rye IPA. Mustaa ruis-ipaa siis. Nimen voisi melkein lyhennellä suosiolla B.B.I.W.M.B.B.:ksi.


Flying Dutchman kuvailee itseään paimentolaispanimoksi, tai NoMad Brewery:ksi. Sen perustajana toiminut Ronald de Waal tituleeraa itseään todelliseksi lentäväksi hollantilaiseksi, sillä hän on pannut olutta niin Suomessa, Hollannissa kuin Belgiassakin, kaveeraten aina parhaiden käsityöläispanimoiden kanssa. De Waal siis siirtyy panimosta toiseen, panemaan. Varsinainen panomies.

Tosiaan, vuonna 1997 Ronald de Waal toimi pienen Espoolaisen käsityölaispanimon leivissä, kehitellen uusia makuja. Espoosta Ronald sai pontta kasvuun ja päätti perustaa Diamond Beer Brewing Companyn. Hänestä on muodostunut eräänlainen trendsetteri, esitellen Suomalaisille uudenlaisia oluttyylejä. Ronald onkin virallisesti palkittu työstään Suomalaisen olutkulttuurin hyväksi. Nostakaamme siis tuoppia Ronal de Waalille!

Näyttäisi muuten kaikilla tämän panimon oluilla olevan vähintäänkin yhtä mielenkiintoiset nimet. Löytyy muun muassa More Complicated Than Your Girlfriend Stout, Flower Power Hippy Dippy All Things Pretty American Amber ja Flip Flopped White Socked Strong Hopped White IPA. Nämähän peräti rimmaa!


Komeasti vaahdoten lasiin solahtava Black is Black and I Want My Baby Back on todellakin mustaa. Tuoksultaan B.B.I.W.M.B.B tarjoaa paahdettua mallasta ja vähän myös kaffia. Flying Dutchman kuvailee sivuillaan tätä sanoin; "heavenly refreshing taste and the coulour so black that even the gothic prince of darkness would give thumbs up." No, en ole pimeyden prinssi mutta väri on kyllä synkeä kuin ulkona vallitseva talvi.

Maku on kyllä yllättävän raikas näin pimeäksi tavaraksi. Tässä sitä ruista oikeasti on, toisin kuin aiemmin maistetussa Winter Star:ssa jossa sitä oli vain nimeksi. Rukiinen tuulahdus tupsahtaa esiin ensimmäisenä, luoden happaman vaikutelman jota sitten käytetyt Centennial, Columbus, Chinook, Amarillo, Simcoe ja Citra humalat komppaavat kuin hyvä taustabändi. Humalalauman hedelmäisyys tirskahtaa sopivalla makeudella.

Kaikkiaan maku on IPA:ksi varsin tuhti. B.B.I.W.M.B.B jättää suuhun pitkän kahvisen jälkimaun joka ikäänkuin tarttuu kiinni kitalakeen. Jos tätä nyt vertaisi vaikka siihen kuuluisaan OLVIn Black IPAan, niin kyllähän tämä nyt pesee sen mennen tullen. Sanottakoon että tässä on monimutkaisen nimen lisäksi enemmän luonnetta. Hapokkuuttakin on vähemmän.

Loppusanoina Black is Black and I Want My Baby Back on mustien ipojen sieltä tuhdimmasta päästä. Tämmöinen IPA jota voi juoda niinkuin Porteria. En sitten tiedä onko se teidän mielestänne hyvä vai huono asia.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Niin mikä? Maistelussa: Panimo Hiisi Leimaus, Mango-Habanero IPA

Vuodenvaihdos on taputeltu ja pommit ammuttu. On siis aika leiskauttaa vuosi 2017 käyntiin jollain varsin hämmentävällä. Hiisi on kyllä tullut tutuksi jännillä oluillaan, mutta nyt tuntuu että mentiin sen kuuluisan jännän äären toiselle puolelle.

Hyvät naismaiset herrat ja herrasmaiset naiset! Peruna-Salmiak- eiku, Ananas-sinap- sääh...
MANGO-HABANERO!

"Tulen väen tavat tekevät tulen luonteen - Leimauksen luonteen luovat kotimaiset maltaat, uuden maailman humalat, habanero sekä kypsytysvaiheessa lisättävä mango."

En ole mikään chilipää tai muuten tulisen evään suurin fani. Joten vähän jännättää tämä hedelmien kombinaatio. Leimaus suositellaan pullon etiketin mukaan nautittavaksi psykedeelisen rockin säestämänä, joten laitetaampa se The Doorsin Light My Fire soimaan ja nostetaan lasia lähemmäs!


Tuoksu on ainakin lempeän hedelmäinen ja väri myös kukkean keltainen. Nuuhkaisun hedelmäisyyden avaa mausteena käytetty mango, tarkemmin mangosose. Lopun viimeistelee IPA:lle tyypillisesti humala. Suodattamattomana tämä on myös varsin sameaa, kuten kuvasta voi joku päätellä.

Mutta juupelis, voe tokkiisa ja huhhuh. Leimauksen maku on seikkailu itsessään! Tämän oluen maku avautuu suussa ikään kuin vaanien. Ensin mangon, lempeän makea hedelmäisyys pehmittää aistisi ja saa sinut laskemaan puolustuksesi. Mangon imussa saapuva humala vauhdittaa menoa.

Mutta sitten, kun luulit menon rauhoittuneen, kaiken mangon rakentaman makeuden alta habanero hyökkää esiin rääkyen ja kipinöiden kuin itse tulen väki räjähtäen kielellä napalmin lailla saaden koko makumaailman palamaan! "Some men like to watch the world burn." Habaneron lämpöaalto viimeistelee koko toimituksen pitkäkestoisella jälkipoltteella. Tämä niin sanottu makujen Highway to Hell toistuu jokaisella huikalla ja jokainen kerta on kuin eka kerta.

Ei perhana. Nyt on kyllä sanottava että Hiisi osaa kyllä tehdä oudonkuuloisesta yhdistelmästä hemmetin toimivaa kamaa. Leimaus korventaa kurkkua, saaden veren kiertämään pakkasen kangistamissa suonissa. Takkatulen loimotusta ja hyvin lämmitetyn saunan löylyä, sitä tässä on.

Mikäli luette blogiani, arvoisa Panimo Hiisin väki, suurkiitokset tästä oluesta! Saitte Leimauksella viikseni väpäjämään juuri oikealla taajuudella! Ehdottomasti yksi parhaista maistamistani oluista.