Maukkaimmat maistelut

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Pohjahiivat goes Japan part 3: Echigo Flying IPA

Siirrymme uuteen japanilaiseen olueen. Nyt vuorossa on Japanin ensimmäisen mikropanimon, Echigon tuotos; Flying IPA.


Kun Japanin hallitus vuonna 1993 päätti höllentää tuotantokapasiteettia ja lisensointia koskevia säännöksiään, oli Echigo ensimmäinen syntynyt mikropanimo. 

Vuonna 1995 Echigo perusti panimoravintolan ja alkoi myymään ensimmäistä omaa oluttaan Ocean Ale:a. Siitä lähtien Echigo on parantanut kuin sika juoksuaan ja on voittanut useita palkintoja oluillaan. 


Tuoksultaan hassun kuivahko, väriltään hiukka punertava ja runsaalla mutta nopealla vaahdolla varustettu Flying IPA on kuitenkin mukava yllätys. 

Humalointi on johdonmukaisesti läsnä, muttei liian hyökkäävästi. Hedelmäinen humala laskeutuu lievästi toffeen oloiseen maltaisuuteen. Varsin tasapainoinen kokonaisuus.

Ei liian hapan, mutta silti sopivan kirpakka ja lopun makeahko häivähdys viimeistelee homman.

Echigo Flying IPA on kaikin puolin toimiva tuote. Japanin pienpanimotuottet paranevat sitä mukaa kun niitä maistelee! Vielä on yksi varastossa, palaan siihen vielä lähiaikoina.