Maukkaimmat maistelut

maanantai 6. helmikuuta 2017

Juhlaoluen paikka: Osuuskauppa Maakunta 100 vuotta! Onnea!

Näläkämään oma osuuskauppa on jo suunnilleen Suomen ikäinen. Sata vuotta täyttänyt osuuskauppa Maakunta on päättänyt juhlistaa taivaltaan teettämällä itselleen oman juhlajuoman. Mikäpä olisikaan soveliaampi juoma vaatimattoman maakunnan vaatimattomalle osuuskaupalle kuin rehti Pils-tyylinen olut? Oluen on pannut ja pulloon saattanut tuttu ja turvallinen Vakka-Suomen panimo.


Osuuskauppa Maakunta on porskuttanut Kainuussa jo vuodesta 1917 saakka. Perutettaessa osuuskauppa otti periaatteekseen seuraavanlaisen aatteen:

"Puolueettoman Maakunnan tarkoituksena on toimittaa väestölle sen tarvitsemia tuotteita ja kerätä sekä välittää maatalouden tuotteita edelleen".

Alunperin Paltamon Mieslahdesta ponnistanut Maakunta laajensi pikkuhiljaa ensin leipomoihin ja kahviloihin. Sota-aikana ja sen jälkeen laajennettiin myös hotellipuolelle. 1960-luvulle saavuttaessa Maakunta oli jo ujuttautunut likimain kaikille aloille mitä silloisessa Suomessa oli. -70-80 -luvuilla Maakunta kuitenkin joutui karsimaan toimintaansa ja luopumaan muun muassa autokaupoistaan. 90-luvulle tultaessa henkilöstömäärä oli tippunut alle kahdensadan edelliseen 482:n verrattuna.

Nykyään Maakunnalla menee kuitenkin ilmeisen hyvin sen ollessa sijoittanut Kainuuseen jo yli 120milj. euroa. Myymälöitä löytyy ympäri seutua ja jäseniä yli 30 000 ja palkollisia jopa viitisen sataa!

Mutta katotaampas nyt sitä olutta.


Maistelupaikkana toimii tottakai jo melkein omaksi olohuoneeksi muodostunut olutravintola Hospoda Koruna. 

Oluttyylinä kyseessä on siis perinteinen Pils. Prykmestar Pils:in tuntevat osaavat jo varmaan aavistella mistä hommassa on kyse ja arvaus osuu melko varmasti oikeaan. Väri on tuommoinen tumman olkimainen ja tuoksu kevyen maltaisa. 

Makupuolella mennään hyvin perinteikkäissä merkeissä. Maakunta Juhlaolut on alkuun hieman makeahko, muuttuen loppua kohden hennon maltaiseksi ja lämpöiseksi. Helposti lähestyttävää pilsiä siis joka ei humaloinnillaan riehu. Hitaasti siemaillessa olut pääsee hieman lämpenemään, jolloi makean puolelta saattaa avautua jopa hunajaisia vivahteita. Jotain sellaista mitä ei välttämättä näin vaalealta oluelta osaisi odottaa.

Lopputuloksena Maakunta Juhlaolut on turvallinen valinta juhlajuomaksi. Helposti lähestyttävä olut sopii varmasti moneen makuun ja jopa se Jormuan peräkylän junttura saattaa tästä tykätä sen ainaisen Koffin sijaan. Juhlaolut on vain kolmosen vahvuista, joten tätä löytynee kaikista Maakunnan marketeista ja ravinteleista. Malja sille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti