Flying Dutchman kuvailee itseään paimentolaispanimoksi, tai NoMad Brewery:ksi. Sen perustajana toiminut Ronald de Waal tituleeraa itseään todelliseksi lentäväksi hollantilaiseksi, sillä hän on pannut olutta niin Suomessa, Hollannissa kuin Belgiassakin, kaveeraten aina parhaiden käsityöläispanimoiden kanssa. De Waal siis siirtyy panimosta toiseen, panemaan. Varsinainen panomies.
Tosiaan, vuonna 1997 Ronald de Waal toimi pienen Espoolaisen käsityölaispanimon leivissä, kehitellen uusia makuja. Espoosta Ronald sai pontta kasvuun ja päätti perustaa Diamond Beer Brewing Companyn. Hänestä on muodostunut eräänlainen trendsetteri, esitellen Suomalaisille uudenlaisia oluttyylejä. Ronald onkin virallisesti palkittu työstään Suomalaisen olutkulttuurin hyväksi. Nostakaamme siis tuoppia Ronal de Waalille!
Näyttäisi muuten kaikilla tämän panimon oluilla olevan vähintäänkin yhtä mielenkiintoiset nimet. Löytyy muun muassa More Complicated Than Your Girlfriend Stout, Flower Power Hippy Dippy All Things Pretty American Amber ja Flip Flopped White Socked Strong Hopped White IPA. Nämähän peräti rimmaa!
Komeasti vaahdoten lasiin solahtava Black is Black and I Want My Baby Back on todellakin mustaa. Tuoksultaan B.B.I.W.M.B.B tarjoaa paahdettua mallasta ja vähän myös kaffia. Flying Dutchman kuvailee sivuillaan tätä sanoin; "heavenly refreshing taste and the coulour so black that even the gothic prince of darkness would give thumbs up." No, en ole pimeyden prinssi mutta väri on kyllä synkeä kuin ulkona vallitseva talvi.
Maku on kyllä yllättävän raikas näin pimeäksi tavaraksi. Tässä sitä ruista oikeasti on, toisin kuin aiemmin maistetussa Winter Star:ssa jossa sitä oli vain nimeksi. Rukiinen tuulahdus tupsahtaa esiin ensimmäisenä, luoden happaman vaikutelman jota sitten käytetyt Centennial, Columbus, Chinook, Amarillo, Simcoe ja Citra humalat komppaavat kuin hyvä taustabändi. Humalalauman hedelmäisyys tirskahtaa sopivalla makeudella.
Kaikkiaan maku on IPA:ksi varsin tuhti. B.B.I.W.M.B.B jättää suuhun pitkän kahvisen jälkimaun joka ikäänkuin tarttuu kiinni kitalakeen. Jos tätä nyt vertaisi vaikka siihen kuuluisaan OLVIn Black IPAan, niin kyllähän tämä nyt pesee sen mennen tullen. Sanottakoon että tässä on monimutkaisen nimen lisäksi enemmän luonnetta. Hapokkuuttakin on vähemmän.
Loppusanoina Black is Black and I Want My Baby Back on mustien ipojen sieltä tuhdimmasta päästä. Tämmöinen IPA jota voi juoda niinkuin Porteria. En sitten tiedä onko se teidän mielestänne hyvä vai huono asia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti