Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Kautta Veljien! Inveralmond Brewery - Blackfriar

Skotit, nuo britteinsaarten hurjapäiset kilttimiehet ja -naiset. Monta on tarua kuultunna, mutta oluita vähänläntä maistettunna. Alkossa silmiini iskeytyi Blackfriar kuin kuuluisa claymore. En saanut sitä riuhdottua pois silmästäni, joten kannoin sen kotiin pitääkseni.


Inveralmondin panimo on avannut ovensa ensimmäistä kertaa vuonna 1997. Siitä asti meno on ollut nousujohdanteista tähän päivään saakka. Tätä kirjoittaessani panimo on tekemässä jonkinlaista laajennusta, joten sivutkin ovat vähän niin ja näin. Inveralmond on kuitenkin voittanut monia palkintoja ja panimon väki on kasvanut kelkkaan mukaan hyppäävien mestareiden muodossa. Vuonna -09 Inveralmond valoi isomman panimon peruskiven, entinen kun alkoi käydä ahtaaksi.


                                                  
Pojat ovat jopa tehneet sinistä olutta, SINISTÄ! Oman tiimin St Johnstonen pääsyä finaaleihin juhlistaakseen.

Pullon kyljessä on pala historiaa. Kertoen Skotlannin entisen pääkaupungista, Perthistä ja sen kolmesta kuulusta luostarista. Yhdellä näistä, Blackfriarien eli Mustien Veljien luostari on kuuluisa varsin verisestä historiastaan. Sillä juurikin siellä kuningas Jaakko I sai teräaseesta, otti ja kuoli vuonna 1437.

Tämä Skotti-Ale on kunnianosoitus Mustien Veljien luostarille.


Blackfriar pukee päähänsä pullosta poistuessaan ja lasiin astuessaan kermaisen ja paksun vaahdon. Liekkö ottanut vaikutteita stouteista ja niiden kuulusta vaahdosta. Tuoksussa on lupailuja hedelmistä ja karamellimaisesta makeudesta. Päälleen arvon veli on pukenut punertavan kaavun.

Makupuolella Blackfriar muistuttaa yllättävän paljon tuhdinoloista stouttia. Tuoksun karamellimaisuus tiivistyy tässä melkein toffeemaiseksi olemukseksi joka tarttuu hampaisiin. Lisäkuiskauksena loppumaussa on pientä mausteisuutta. Varsin mystistä. Tarvitsen ympärilleni luostarin saadakseni selvää tästä oluesta.

Mustan veljen stouttimaisen meiningin ja karamellisuuden salat löytyvät maltaista. Mausteet sitten tulevat jostain vähän kuin vääjäämättä. Vaikka Blackfriarin EBU on 23.6, ei humalat tule kielelle huutamaan kuin ylämaan jätkät. Säkkipillien soidessa taustalla, tähän on hyvä lopettaa.

Blackfriar on hyvärunkoinen skottiale, jonka punertavan sävyn siivin pääsee hyvien makujen ja tunnelmien äärelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti