Maukkaimmat maistelut

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Nääsvillestä: Pyynikin Maisteri Simo APA

Tänään ei mennä matkalle maailman ympäri, eikä edes Tampereelle. Voidaan silti sanoa "moi".

Viime viikonlopun Tampereen reissun lopuksi hyvä kaverini Eetu antoi läksiäislahjaksi yhden pullon Pyynikin Käsityöläispanimon "Neljän Pullon Kahvakuulasta". Kuulassa oli siis kahta olutta, molempia kaksi pulloa. Toisen etiketissä patsasteli itse Juti ja toisessa itse Maisteri. Jutin pulloon sisältyi kaveriporukkamme omaa sisäpiiriläppää, mutta en rupea sitä tässä avaamaan.

 Suurkiitokset siis Eetulle tästä lahjoituksesta pienelle blogilleni!


"Hilpeästi humaloitu", sanoo etiketti. Eikä tuota Frangénin perseilyäkään voi vakavalla naamalla katella. Maisteri Simo on Pyynikin Artesaani-sarjan olut. Samaan sarjaan kuuluu myös aikaisemmin mainittu Mestari Timo, tässäkin blogissa näkynyt SunRice IPA ja monta monta muuta.

Herra maisteri lipsahti lasiin hilpeästi kuohahtaen, pysyen kuitenkin hyvän maun rajoissa. Tuoksuksi maisteri on hieraissut korviensa taa vähän sitruunaa ja muuta trooppista hedelmää. Perinteisen tumman pukunsa sijaan hra. maisteri on vetänyt ylleen tumman oljen oloisen kokovartalokaavun. Liekkö jokin Ameriikasta revitty muotivillitys tämäkin.

Herra maisterin makumaailma on varsin pyöreähkö ja leppoisa. Oljenvärisen puvun toisesta povarista löytyy happoisaa sitrusta ja toisesta helppoa greippiä. Housuntaskuista löytyy palanpainikkeeksi makoisaa mallasta kolmen lajikkeen sekoituksena. Etutaskuissa Pale Ale ja Munich. Perstaskusta taasen jännempi Cara+10.

Jotta kokonaisuus pysyisi kasassa, on maisterin jalkoihin puettu humalasta punotut kengät jotka tasaavat maun kuivuudellaan. Herrasmiehenä maisteri ei lyö kovaa, vain 4,6%:lla. Tämä takaa sen että maisterin ja mestarin yhteistä kahvakuulaa pääsee maistamaan mahdollisimman helposti.

Pyynikin Maisteri Simo on helposti lähestyttävä American Pale Ale jonka uskoisin kelpaavan jokaiselle. Ei temppuja, ei raivoisaa vaan hilpeää humalointia. Napatkaa Neljän Pullon Kahvakuula messiin, mikäli sellaisen löydätte. Siitä riittää myös kaverille jos ei itse jaksa kaikkea juoda!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti